• Luomuviljasta viime vuonna kaikkien aikojen ennätyssato – kananmunista luomua on jo melkein seitsemän prosenttia

    Kaupoissa suosituimpia luomutuotteita ovat kuitenkin hedelmät, eivät viljatuotteet tai kananmunat.
    Luomusiementä. Kuvituskuva.
    Luomusiementä. Kuvituskuva. Kuva: Pasi Leino
    Maatalous
    7.5.202019:51
    Juhani Reku

    Luomuviljoista korjattiin viime vuonna koko tilastohistorian suurin sato, lähes 143 miljoonaa kiloa. Vuoteen 2018 verrattuna sato oli 66 prosenttia suurempi, kertoo Pro Luomu.

    Luomuviljasadosta yli puolet oli kauraa.

    Edellisvuotta suurempi luomuviljasato ei johtunut luomualan kasvusta, sillä ala ei viime vuonna juurikaan kasvanut. Luomurahoituksen vajeen vuoksi hallitus päätti vuoden 2018 lopussa, ettei uusia luomusitoumuksia tehdä vuoden 2019 tukihaussa.

    Viime vuonna luomuviljelty ala oli 307 000 hehtaaria, josta 49 000 hehtaaria oli siirtymävaiheen alaa. Suomen koko peltoalasta luomuviljeltyä oli 13,5 prosenttia.

    Luomualan osuus oli suurin Pohjois-Karjalassa, lähes 28,8 prosenttia, ja toiseksi suurin Kainuussa, 24,5 prosenttia. Satakunnassa osuus oli pienin, vain 7,8 prosenttia.

    Luomutilojen keskikoko oli viime vuonna 60,9 hehtaaria, kun tavanomaisessa tuotannossa se oli 49 hehtaaria.

    Luomulihaa tuotettiin viime vuonna 3,8 miljoonaa kiloa, mikä oli noin kaksi prosenttia edellisvuotta enemmän.

    Luomumaidon tuotantomäärä nousi viime vuonna 74 miljoonaan litraan, kun se edellisvuonna oli 69 miljoonaa litraa. Luomun osuus kaikista tuotetuista maitolitroista oli viime vuonna 3,2 prosenttia.

    Kananmunissa luomutuotannon osuus kasvoi viime vuonna 11 prosenttia edellisvuodesta 5,2 miljoonaan kiloon, mikä vastaa 6,9 prosenttia koko tuotannosta.

    Vaikka kasvinviljelutilat ovatkin suurin luomutilojen ryhmä, kaupassa luomutuotteiden osuudet menevät toisin. Eniten luomutuotteista myytiin viime vuonna hedelmiä, maitoa ja muita nestemäisiä maitotuotteita sekä vihanneksia.

    Myös kahvi ja kananmunat olivat edelleen suosittuja luomutuotteita.

    Yhteensä viiden suosituimman tuoteryhmän osuus koko luomumyynnistä on noin 45 prosenttia, Pro Luomu kertoo.

    Korkein markkinaosuus luomulla lastenruokien tuoteryhmässä.

    Artikkelin aiheet
    luomuvilja
    luomutuotanto
    luomukananmuna
    maatalous
    Pro Luomu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle