
Työ vei mennessään kalajokisen Aaro Vehviläisen, 22, jo nuorena. Koulupolku jäi lyhyeksi.
”Tämä oli kuitenkin minun valintani ja mistään en ole jäänyt vaille. Kokemukseen pohjautuen voin sanoa, että vain tekemällä oppii parhaiten. Traktorihommiakin opettelin heti, kun jalat ylsivät polkimille.”
Kuluvan vuoden helmikuussa Vehviläinen osti perunanviljelyyn erikoistuneen kotitilansa.
”Peruna pysyy edelleen tilan selkänojana ja koneurakointi hyvänä tukijalakana”, Vehviläinen kuvailee.

Perunantuotantoon on suunnitteilla pieniä muutoksia.
”Tavoitteena on hakea kustannussäästöjä, joten lähitulevaisuudessa tulen panostamaan entistä vahvemmin varhaisperunan viljelyyn sekä suoramyyntiin.”.
Vaikka sukupolvenvaihdoksesta on kulunut vasta muutama kuukausi, nuori isäntä on tyytyväinen ratkaisuunsa.
”Tilanpito on minun juttuni. Maalla on muutenkin mukavaa, kun ympärillä on tilaa touhuta ja kopistella asioita omaan tahtiin.”

Tilakauppojen myötä Vehviläinen sai uutta intoa myös koneurakointiin.
”Kalenteriin on tullut mukavasti merkintöjä. Talvi meni metsässä ja kesäaika taittuu peltotöiden lisäksi maansiirtohommissa. Konetöiden osalta voidaan puhua jopa pienoisesta ruuhkasta.”
Urakointitunteja on lisännyt erityisesti vuoden 2025 syksyllä hankittu ajokone.
”Kuormainvaa’alla varustetulle ajokoneelle on riittänyt mukavasti keikkaa ja myös jatko näyttää lupaavalle. Olisihan se siistiä, jos metsässä möyrisi oma ketju, mutta tämän haaveen kohdalla olen laittanut käsijarrun päälle. Investoinnit tehdään tarpeen, ei halujen mukaan.”
”Investoin vain sellaisia vehkeitä, jotka voin huoltaa ja korjata itse.”
Vehviläinen on konehankinnoissa hyvin tarkka.
”Investoin vain sellaisia vehkeitä, jotka voin huoltaa ja korjata itse. Esimerkiksi traktoreiden kohdalla suosin hieman varttuneempaa kalustoa.”
Nuorin Vehviläisen ajopeleistä on tällä hetkellä vuosimallia 2015 ja vanhin ehtinyt palvella peräti viidenkymmenen vuoden ajan. Lisäksi hän kunnostaa vanhempia traktoreita rikkinäisistä ajokuntoisiksi.
Myös Vehviläisen ostama Lokomo-merkkinen ajokone on ajanut puuta vuodesta 1991 lähtien.
”Ajotunteja on kertynyt komeat 40 000, mutta säännöllisesti huollettu kone hyrrää edelleen moitteettomasti. Vanhojen vehkeiden yksinkertainen tekniikka antaa paljon anteeksi ja tarvittaessa isommatkin viat pystyy korjaamaan omassa pajassa.”
”Hiacen perällä kulkee sen verran työkaluja, että tarvittaessa näpäsen kuntoon myös muiden vehkeitä.”
Koneyrittäjä Vehviläisen periaatteisiin kuuluu, että kone ei lähde liikkeelle ennen perusteellista huoltoa.
”Ennakointi säästää aina aikaa ja euroja.”
Kiinnostus huolto- ja korjauspuolen hommiin on kulkenut mukana jo mopopojasta lähtien.
”Sen minkä ihminen osaa hajottaa, pystyy sen halutessaan myös kasaamaan. Näillä opeilla olen tehnyt vehkeisiin jopa koneremontteja. Mopoista aikoinaan aloitin ja siitä ajan myötä laajensin osaamistani autojen kautta traktoreihin ja nykyään myös metsäkoneisiin. Hiacen perällä kulkee sen verran työkaluja, että tarvittaessa näpäsen kuntoon myös muiden vehkeitä.”
Monipuolisuus on vahvuus, jota Vehviläinen pitää tärkeänä yritystoiminnassaan.
”Tällaisessa yhden miehen "orkesterissa" on hyvä osata monenlaista ja samalla veto säilyy läpi vuoden tasaisena. Lisäksi monipuolisuus ruokkii mielenkiintoa ja myös kassavirta pysyy tasapainossa”, hän summaa.
Vaikka tilan pääpaino on edelleen perunanviljelyssä, Aaro suunnittelee pistävänsä lisäpaukkuja myös koneurakointiin.
”Kalustoa on hankittu ja lisätään kysynnän mukaan. Koneurakoinnin suhteen olen hyvin kaikkiruokainen. Investoinneista tuorein on käytetty, isomman kokoluokan maansiirtokärry.”
Tällä hetkellä yrittäjä pärjää kuitenkin nykyisellä kalustokannalla, sillä urakoinnin keskiössä ovat puunajo, maansiirto sekä polttopuiden teko. Käytössä on lisäksi piennarmurskain sekä monipuolinen lastauskalusto.
”Ja tarpeen vaatiessa onnistuu myös mies ja traktori -yhdistelmä.”
”Nyt on tärkeintä tehdä työt hyvin ja luoda omannäköinen elämänpolku.”
Koneurakoitsijana Vehviläinen taipuu moneksi.
”En pelkää uuden opettelua, mutta välttelen kuitenkin turhia riskejä.”
Myös tavoitteiden suhteen nuori mies pitää saappaat maassa ja samalla unelmien portin sopivasti raollaan.
”Yrittäjänä olen vielä alkumatkalla, joten nyt on tärkeintä tehdä työt hyvin ja luoda omannäköinen elämänpolku”, Vehviläinen kiteyttää.
Koneurakointia ja perunanviljelyä
Yrittäjä Aaro Vehviläinen
Kotipaikka Kalajoki
Sukupolvenvaihdos 2026
Kalustossa: kolme traktoria, ajokone, piennarmurskain, maansiirtokalusto ja siirrettävä klapikone