• Suomen ensimmäiset istumissuositukset tekeillä

    Istumissuositukset valmistuvat vuoden loppuun mennessä. Työryhmässä mukana oleva luomuliikunnan sanansaattaja Arto Pesola toivoo suositusten herättelevän ihmisiä. Luomuliikunnan ajatus on madaltaa liikkumisen kynnystä.
    Kuva: Janne Nousiainen
    Maatalous
    11.9.201409:00
    MT toimitus

    Istumissuosituksia alettiin laatia sosiaali- ja terveysministeriössä maanantaina.

    ”Jos päivän kokonaisistumisaika ylittää 6–8 tuntia, terveysriskit alkavat kasvaa kovasti”, sanoo mukana työryhmässä oleva Arto Pesola .

    Hän arvelee työryhmän pohtivan istumisen tauottamista. Jää nähtäväksi, määritelläänkö suosituksissa aikarajoja.

    Pesola toivoo suositusten herättelevän ihmisiä.

    Hän tekee Jyväskylän yliopistossa väitöskirjaa istumisen vähentämisen terveyshyödyistä.

    Päivä häkkiapinana

    Istuminen on joskus ollut ihmiselle lepoa. Nyt se hallitsee arkipäivää.

    Toimistotyöntekijöiden on arvioitu istuvan työuransa aikana työpaikalla 80 000 tuntia. Lihasaktiivisuudeltaan toimistotyöntekijät ovat häkissä pidettävien apinoiden tasolla.

    Syksyllä alkavat jumpat ja kuntokurssit. Pesola heräsi jossain vaihessa siihen, että ne eivät kiinnosta kaikkia, vaikka terveyshyödyt tunnetaan.

    Luomuliikunnan ajatus on madaltaa liikkumisen kynnystä.

    Artikkelin aiheet
    istumissuositukset
    Arto Pesola
    luomuliikunta
    terveys
    liikkuminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle