• Ruokaperunaa varastoissa enää kolmen kuukauden tarve – niukkuus ei ole nostanut hintaa

    Perunan varastomäärien ja hinnan välinen yhteys näyttää kadonneen, Luonnonvarakeskuksen tiedotteessa todetaan.
    Tuleeko perunasta pula?
    Tuleeko perunasta pula? Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    2.2.202211:45
    Satu Lehtonen

    Maatilojen varastoissa oli tammikuun puolivälissä 86 miljoonaa kiloa ruoka- ja ruokateollisuusperunaa. Ruokaperunan osuus määrästä oli 70 miljoonaa kiloa, Luonnonvarakesus (Luke) tiedottaa.

    Määrä on selvästi aiempia vuosia alhaisempi. Kymmenen viime vuoden aikana ruokaperunaa on ollut tammikuussa varastossa keskimäärin 92 miljoonaa kiloa.

    Ruokaperunavarastot ovat puolittuneet lokakuun puolivälistä. Silloin ruokaperunaa oli varastoissa vielä 141 miljoonaa kiloa.

    "Jos perunavarastojen väheneminen jatkuu samalla 23 miljoonan kilon kuukausitahdilla, niin varastoissa on jäljellä ruokaperunaa kolmeksi kuukaudeksi", yliaktuaari Anna-Kaisa Jaakkonen Lukesta kertoo.

    Sama kolmen kuukauden kulutus on jäljellä, jos mukaan lasketaan myös ruokateollisuusperunat.

    Niukka varastomäärä johtuu sekä perunan viljelyalan vähenemisestä että viime kesän tavallista heikommista hehtaarisadoista.

    Lisäksi perunarupea esiintyi kuivan kesän takia tavallista enemmän, mikä vaikuttaa käyttökelpoisen perunan määrään. Joulukuussa pakkaamoille toimitetusta lajittelemattomasta perunasta oli lajittelun jälkeen käyttökelpoista 79 prosenttia. Rupisuus lisää hävikkiä kuorimoperunalla.

    Syksyn ja talven aikana on käyty vilkasta keskustelua maataloustuotteiden viljelijähinnoista ja tuotannon kannattavuuskriisistä. Ruokaperunan hinta notkahti elokuussa 2021 normaalia enemmän, 16,81 euroon sataa kiloa kohti. Joulukuussa hinta kohosi hiukan, 17,78 euroon sadalta kilolta.

    Varastomäärien ja hinnan välinen yhteys näyttää kadonneen, ja myös perunan hintatason vaihtelut ovat vähentyneet, Luken tiedotteessa todetaan.

    Viime vuosina ruokaperunan hinta on ollut 17–20 euroa sadalta kilolta. Alhaisin viljelijähinta, 9 euroa per sata kiloa, tilastoitiin vuonna 2010. Korkeimmillaan ruokaperunan hinta oli vuonna 2013, jolloin perunasta maksettiin viljelijälle 31 euroa sadalta kilolta.

    Perunan vienti näyttää pitkästä aikaa piristyneen. Tullin tuoreimpien tilastojen mukaan ruoka- ja tärkkelysperunaa vietiin lokakuussa noin miljoona kiloa, pääasiassa Latviaan ja Viroon.

    Vientimäärät olivat poikkeuksellisen suuria lokakuun vientimääriksi, ja on mielenkiintoista seurata, jatkuuko viennin veto myös talven aikana, Luke toteaa tiedotteessaan.

    Lue myös: Surkea hinta on ajanut perunantuottajat ahdinkoon: "Jos sanot keskusliikkeelle vastaan, lennät kuin leppäkeihäs"

    Tuottajilta hätähuuto: Perunan tuottajahinta laskee kustannusten noustessa – tuotannon jatko vaarassa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle