• Kolmiolaskennat paljastavat metsäkanojen pesimätuloksen

    Lauantaina alkavat riistakolmiolaskennat antavat selvyyden, onko kylmä alkukesä tappanut metsäkanalintujen poikasia. Laskentatulosten perusteella maa- ja metsätalousministeriö päättää metsäkanalintujen tulevan syksyn metsästysajat.
    Kuva: Sami Karppinen
    Maatalous
    24.7.201416:35
    MT toimitus

    Poikasten kuoriutumisajan sää lienee merkittävin tekijä metsäkanalintujen lisääntymisen onnistumiseen, Suomen riistakeskuksen Keski-Suomen alueen riistasuunnittelija Olli Kursula sanoo.

    Metsäkanalintujen poikaset kuoriutuvat suuressa osassa Suomea kesäkuun alun ja juhannuksen välillä. Tänä vuonna tuo aika oli poikkeuksellisen kylmä.

    ”Säiden perusteella epäilevimmät ovat ennustaneet metsäakanalinnuille katovuotta. Joillakin on havaintoja isoistakin pesueista”, Kursula kertoo.

    Ajantasainen tieto todellisesta kanalintutilanteesta saadaan riistakolmioilta. Laskentojen tuloksena tiedetään lajien keskimääräinen poikasosuus, poikueellisten naaraiden osuus ja yksilötiheys metsämaan neliökilometriä kohti.

    Tänä kesänä ensisijainen laskenta-aika on 26.7.–3.8..

    Päätöksentekoon ehtivät vain 4.8. mennessä toimitetut laskentatiedot. ”Vaikka kolmiota ei ehtisi laskea suositeltuna aikana, se kannattaa ehdottomasti laskea”, Kursula muistuttaa.

    Tulospalvelun nopeuttamiseksi on otettu käyttöön sähköinen riistakolmiot.fi -palvelu.

    Riistakolmio on tasasivuinen kolmio, jonka sivun pituus on neljä kilometriä. Sama reitti lasketaan joka vuosi, näin saadaan riistasta arvokasta seurantatietoa.

    Viime kesänä laskettiin 929 riistakolmiota. Laskijat ovat vapaaehtoisia metsästyksen ja riistanhoidon harrastajia.

    Artikkelin aiheet
    riistakolmiolaskenta
    metsäkanalintu
    metsästysajat
    luontoseuranta
    Maa- ja metsätalousministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle