• Eläinkuljettajien koulutus tiukkenee, vain oppilaitokset saavat antaa opetusta

    Heinäkuun alussa muutettu eläinkuljetuslaki edellyttää, että ulkomaille suuntautuville turkiseläinten ja porojen kuljetuksille tehdään reittisuunnitelma.
    Lakimuutos antaa mahdollisuuden säätää kuljetettaville vasikoille alaikärajan.
    Lakimuutos antaa mahdollisuuden säätää kuljetettaville vasikoille alaikärajan. Kuva: Saara Lavi
    Maatalous
    3.7.202106:00
    Maija Ala-Siurua

    Tavallisimpia tuotantoeläimiä ammatikseen kuljettaville tarkoitetun pakollisen koulutuksen ja kokeen järjestää jatkossa alan oppilaitos.

    Asiaa koskeva lakimuutos astui voimaan heinäkuun alussa. Aikaisemmin kansallisessa laissa ei ollut säädöksiä koulutuksen järjestämisestä.

    Kaupallisia kuljetuksia koskevasta kuljettajakoulutuksesta ja kokeesta määrätään EU:n eläinkuljetusasetuksessa.

    Lakimuutoksen tavoitteena on kohentaa tuotantoeläinten lisäksi turkiseläinten ja porojen hyvinvointia pitkissä kuljetuksissa silloin, kun niitä viedään Suomen ulkopuolelle. Mainittujen eläinten kuljettamista varten pitää laatia reittisuunnitelma, maa- ja metsätalousministeriö tiedottaa. Vastaavaa suunnitelmaa EU-asetus ei vaadi.

    Tullille lakimuutos antaa itsenäisen toimivallan eläinkuljetuksia valvovana viranomaisena. Aikaisemmin Tulli pystyi ainoastaan antamaan virka-apua eläinkuljetusten valvonnassa. Tavoitteena on myös, että laitonta pentukauppaa pystytään pitämään silmällä aikaisempaa tehokkaammin.

    Laki antaa valtuudet säätää asetuksen, jolla MMM voi määrätä eläinten kuljetuskuntoisuuden vaatimuksista maan sisäisissä kuljetuksissa.

    Kyseinen valtuus antaa esimerkiksi mahdollisuuden säätää kuljetettaville vasikoille alaikärajan.

    Eläinkuljetuslain muutoksen tavoitteena on EU:n uuden valvonta-asetuksen toimeenpano, viranomaisten toimivaltuuksien selkeyttäminen sekä eläinten hyvinvoinnin parantaminen, MMM tiedottaa.

    Lue myös:

    Eläinkuljettajat eivät kannata EU:n kaavailemia rajoituksia kuljetusaikoihin – "On hyvä muistaa, että kahdeksassakin tunnissa voi tapahtua vaikka mitä”

    Artikkelin aiheet
    eläinkuljetuslaki
    eläinkuljettajien koulutus
    Maa- ja metsätalousministeriö
    Tulli
    eläinten hyvinvointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle