• Rahoituskuri leikkaa kaikkia suoria tukia

    Maatalous
    23.10.201316:00
    Juhani Reku

    EU:n rahoituskuri eli käytännössä maataloustukien 2,45 prosentin leikkaus koskee kaikkia EU:n suoria tukia. Maaseudun Tulevaisuuden uutisissa 11. ja 18.10. tukileikkauksen todettiin virheellisesti koskevan ainoastaan tilatukea.

    Nautapalkkio on yksi leikkuriin joutuvista EU:n suorista tuista. Sen ja tilatuen lisäksi leikkaus koskee valkuais- ja öljykasvipalkkiota, tärkkelysperunapalkkiota, uuhipalkkiota ja sen lfa-lisää sekä lypsylehmäpalkkiota ja teuraskaritsan laatupalkkiota.

    Tilatasolla rahoituskuri tarkoittaa sitä, että kaikki tilan saamat EU:n suorat tuet lasketaan yhteen, ja 2 000 euroa ylittävästä osasta leikataan noin 2,45 prosenttia.

    EU:n komissio esitti ensin neljän ja sen jälkeen 2,45 prosentin leikkausta pari viikkoa sitten. Leikkauksen lopullinen suuruus riippuu jäsenmaiden tahdosta.

    Syynä leikkaukseen on EU-johtajien helmikuussa tekemä rahoituskehyspäätös vuosille 2014–2020.

    Jäsenmaiden ajamien säästöjen vuoksi maataloustukiin on käytettävissä aiempaa vähemmän rahaa.

    Lopullinen tilalle maksettavien suorien tukien määrä ei vielä näy Vipu-palvelussa, josta tuen hakijat voivat tarkastaa tilalle maksettavien tukien määrän.Leikkauksen jälkeinen summa päivittyy palveluun myöhemmin syksyn aikana.

    JUHANI REKU

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    rahoituskuri
    eu-tuki
    maataloustuki
    suorat tuet
    EU-komissio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle