

"Kymmenisen vuotta olen täsmäviljelyä harrastanut ja kokeillut", sanoo Lapuan Härsilänkylässä kasvinviljelytilaansa isännöivä Kari Alasaari.
Moni nimeää hänet yhdeksi ensimmäisistä täsmäviljelijöistä Suomessa. Alasaari tiedetään myös digiviljelijäksi, joka käyttää lukuisia digitaalisuuteen perustuvia ratkaisuja.
Uudet jutut kiinnostavat, Alasaari kertoo. Tietoliikennetekniikan diplomi-insinöörin koulutus antaa hyvät valmiudet uusien välineiden omaksumiseen ja käyttöön.
”Teknologia on ollut itsessään tuttua juttua", hän sanoo ja myöntää näkökulmansa osin insinöörimäiseksi: mitä mittaat siihen voit vaikuttaa.
Datan keruu ja kertyminen eivät ole ongelmia. Kertyneen datan yhdistämisessä ja hyödyntämisessä on sen sijaan tekemistä, Alasaari sanoo.

Täsmäviljelyn määritelmiä on paljon.
"Täsmää on jo toimintatapa, jossa otetaan huomioon aika, paikka ja määrä: määrättynä aikana määrättyyn paikkaan kohdennetaan määrätty määrä vaikkapa siemeniä."
Omaksi kantavaksi ideakseen Alasaari sanoo tuotantopanosten optimaalisen kohdentamisen.
"Kun panostan peltoon jotakin – on se sitten lannoitetta, kasvinsuojeluainetta tai vaikka kalkkia – pyrin sijoittamaan sen kohtaan, josta panos tulisi parempana kasvuna takaisin."

Alasaari muistuttaa perusasioista, joiden on oltava kunnossa ennen kuin kannattaa rynnätä täsmäviljelyn työkaluja hankkimaan ja käyttämään.
"Maaperän on oltava sellaisessa kasvukunnossa, että siihen pystytään sato rakentamaan. Vesitalous, pellon pinnan muodot, perusravinnetasot, pH, ojitukset – näiden kaikkien pitää olla kunnossa."
Jos perusasiat ovat pielessä, uudella tekniikalla ei tilannetta muuteta.

Osoittautuu, että täsmäviljelyn aloituskohdan määrittely ei ole aivan yksinkertaista. Täytyy miettiä, mikä kaikki lasketaan täsmäviljelyyn kuuluvaksi, Alasaari sanoo.
”Kasvustosensoreita olen käyttänyt seitsemän vuotta. Sitä ennen oli tullut satomittari puimuriin ja vielä aikaisemmin ajo-opastin traktoriin. Ensimmäisen ajo-opastimen hankin noin 15 vuotta sitten."
Mutta lasketaanko traktorin ajo-opastin täsmäviljelyn ensiaskeleeksi, Alasaari miettii.
"Puritaanisesti ajatellen ei. Mielestäni opastin on kuitenkin jonkinmoinen alustava laite, jonka avulla edetään täsmäviljelyn suuntaan."

Täsmäviljelystä kiinnostuneiden määrä on lisääntynyt tosi paljon viime vuosina, Alasaari kertoo. Syitä ei tarvitse kauan miettiä.
"Ajatelleenpa vaikkapa tulevaa viljelykautta, kun lannoitteiden hinnat ovat räjähtäneet. Totta kai viljelijöitä kiinnostaa, millä keinoilla kalliit panokset pystytään kohdentamaan mahdollisimman hyvin."
Alasaari puhuu resurssitehokkaasta tuotannosta. Oikea määrä oikeaan paikkaan oikeaan aikaan -periaate säästää sekä rahaa että ympäristöä.

"Monipuolinen kasvinviljelytila", Alasaari määrittelee tuotantosuunnan runsaan sadan peltohehtaarin tilallaan.
Hän luettelee viljelykasvejaan: kevät- ja syysviljoja, öljykasveja, kuminaa ja hernettä. Papua on ollut kierrossa, sokerijuurikastakin on viljelty ja hamppua on tulossa.
Oman tilan viljelyn lisäksi Alasaari toimii maatilaneuvojana ja konsulttinakin muutamalle yritykselle.
”Neuvonnassa korostuvat aika paljon ravinne- ja kasvukuntoasiat. Yhteistyö yritysten kanssa liittyy ennen kaikkea hiiliviljelyn ja koetoiminnan asioihin.”
Alasaari on tehokas verkostoituja. Verkostoja on "vähän joka suuntaan": kasvinsuojeluyrityksiin, tuotantopanosten toimittajiin ja konepuolellekin.
”Yhteistyöllä ja verkostoilla maailma toimii. Yksistään touhaaminen on työlästä, tiedon hakemisessakin on vaikeutensa."

Lue lisää: