• Maistuvin maaseutuyritys valittiin: Jalostaa lähikalaa napapiirillä

    Maa- ja kotitalousnaisten, MTK:n ja Lomalaitumen järjestämään Maistuva maaseutuyritys -kilpailuun osallistui yhteensä 60 yritystä 16 maakunnasta.
    Kuvassa JK-tuotannon Päivi ja Jukka Sirkkala.
    Kuvassa JK-tuotannon Päivi ja Jukka Sirkkala. Kuva: Jussi Leinonen
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    26.6.202619:30
    Janiko Kemppi

    Pellossa ja Kittilässä toimiva kala- ja matkailualan yritys JK-tuotanto voitti tämän vuoden valtakunnallisen Maistuva maaseutuyritys -kilpailun. Kunniamaininnan saivat Metsäpellon Mansikat Suonenjoelta ja Koskenkorvan Trahteeri Ilmajoelta.

    Raadin puheenjohtajana toiminut Mervi Mäki-Neste korostaa, että kilpailun taso oli erittäin korkea, eikä voittajien valitseminen ollut helppoa.

    ”Saimme kilpailulle upeat voittajat. Voittajayritykset toimivat esimerkkeinä siitä, miten arvokkaita ja alueensa elinvoimaisuuden kannalta tärkeitä yrityksiä kaikista maakunnistamme löytyy”, Mäki-Neste kertoo.

    Valtakunnalliset palkinnot ja maakunnalliset tunnustuspalkinnot myönnettiin Farmari-maatalousnäyttelyssä Kalajoella perjantaina 26.6.2026.

    ”Olemme ylpeitä siitä, että voimme tarjota käsityönä jalostettua puhdasta kotimaista villiä kalaa asiakkaillemme.”

    Päivi ja Jukka Sirkkala

    Voittajayritys JK-tuotanto ky:tä pyörittävät Päivi ja Jukka Sirkkala. Yritystoimintaan liittyy sisävesikalastusta, kalan jalostusta, luonnontuotteiden keruuta ja se tarjoaa matkailun ohjelmapalveluita.

    Kesäisin pariskunta kalastaa Miekojärvellä Pellossa. Kalat jalostetaan Sirkkakosken kalasatamassa, jossa toimii myös yrityksen kalakauppa toukokuusta lokakuuhun. Talvella toiminta keskittyy kalastusta ja lähiluonnon antimia hyödyntäviin matkailun ohjelmapalveluihin Tunturi-Lapissa.

    ”Kalastamme napapiirillä Miekojärvellä kuhaa, haukea, madetta, ahventa, lahnaa ja muikkua perinteisin menetelmin, nykyaikaisilla välineillä. Olemme ylpeitä siitä, että voimme tarjota käsityönä jalostettua puhdasta kotimaista villiä kalaa asiakkaillemme”, Sirkkalat kertovat.

    Voittoa raati perusteli yrityksen vastuullisuudella ja ympäristöystävällisyydellä. Lisäksi kiitosta annettiin yritystoiminnan ympärivuotisuudesta sekä yhteisöllisyyden vaalimisesta.

    Valtakunnallisen kunniamaininnan saanut Metsäpellon Mansikat Oy on viljellyt mansikkaa Suonenjoella jo 1950-luvulla. Nykyisin tila työllistää yrittäjät Jussi Huttusen ja Pauliina Kovasen sekä 50–60 kausityöntekijää.

    Tilalla kasvaa mansikkaa kasvihuoneessa, kausihuoneissa ja avomaalla, vadelmaa kausihuoneissa sekä mustaherukkaa ja pensasmustikkaa avomaalla.

    Tunnustuspalkinnon saanut Koskenkorvan Trahteeri Oy tarjoaa erilaisia ruoka-, juoma, sauna-, matkailu- ja majoituspalveluita Ilmajoella. Vuoden 2018 sukupolvenvaihdoksen jälkeen vetovastuussa ovat olleet yrittäjäpariskunta Jaakko ja Sari Koskenkorva. Yrittäjien lisäksi yritys työllistää kesäsesongissa 7–10 henkeä.

    Raati antoi yritykselle kiitosta ympärivuotisesta toiminnasta, joka houkuttelee niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin kävijöitä.

    Artikkelin aiheet
    maistuva maaseutuyritys
    JK-tuotanto
    maatalous
    kalastus
    lähiruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä

  • Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä