• MTK pohtii joukkotoimintaa maatilojen kannattavuuden parantamiseksi

    MTK:n liitot miettivät toimihenkilöpäivillä tuntuvia järjestöllisiä toimia, jotta kotimaisen ruuantuotannon heikkoon kannattavuus kohenisi.
    Maatalous
    13.9.201215:57
    MT toimitus

    ”Viljelijän heikon kannattavuustilanteen takia järjestöllinen aktivoituminen laajempaan joukkotoimintaan alkaa tulla ajankohtaisemmaksi kuin aikoihin, sanoo MTK Kaakkois-Suomen toiminnanjohtaja Tuula Dahlman .

    Hän muistuttaa, että koskaan ennen kuluttajat eivät ole käyttäneet yhtä pientä osaa tuloistaan ruokaan kuin nyt. Silti kauppa haluaa polkea kotimaisen ruuan hintaa halpamerkeillään.

    ”Ei voi olla kansallisen ruokahuoltomme eduksi, että maatalouttamme ajetaan alas kovalla hintakilpailulla vähittäiskaupan lyhyen tähtäimen voitontavoittelun takia”, sanoo MTK-Kaakkois-Suomen puheenjohtaja Reino Parkko .

    Vaikka ruoka on kallistunut, ei rehujen, energian ja muiden maatalouden tuotantopanosten kallistumista ei ole pystytty siirtämään tuottajahintoihin.

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    maatilojen kannattavuus
    kotimainen ruoantuotanto
    MTK
    hintakilpailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle