• Uudessa capissa tilan tukikertymä riippuu aiempaa enemmän tilallisen aktiivisuudesta: "Jos aikoo saada saman verran tukia kuin tällä kaudella niin joutuu tekemään enemmän"

    Kunnianhimoisilla vapaaehtoisilla toimenpiteillä tukipottiaan voi jopa nostaa, kertoo MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg.
    Tulevaisuudessa tukien määrä rippuu yhä enemmän siitä, miten viljelijä maataan viljelee. Kuvituskuva.
    Tulevaisuudessa tukien määrä rippuu yhä enemmän siitä, miten viljelijä maataan viljelee. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous
    26.6.202118:30
    Hermanni Härkönen

    Euroopan unionin yhteisestä maatalouspolitiikasta (cap) sorvattiin sopu trilogineuvotteluissa eilen illalla. Uudessa maatalouspolitiikassa maanviljelijöitä ohjataan kiinnittämään yhä enemmän huomiota ilmastoon ja ympäristöön.

    "Perustaso ilmastotyössä tulee nousemaan. Jonkin verran nykyistä enemmän täytyy jokaisella tilalla tehdä perusvaatimuksien täyttämiseksi. Lisäksi tulee uusia vapaaehtoisia ilmasto- ja ympäristötoimenpiteitä", kommentoi uudistusta tuoreeltaan MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg.

    "Yleisenä trendinä tulee olemaan se, että jos aikoo saada saman verran tukia kuin tällä kaudella niin joutuu myös tekemään enemmän."

    Åberg kuitenkin muistuttaa, että kokonaisuudessaan EU:n maatalouteen ja sen kehittämiseen käytettävät rahat pysyvät samana.

    "Mistään varsinaisista tukileikkauksista ei voida puhua."

    Yksittäisten maatilojen tukisaanto riippuu yhä enemmän siitä, miten aktiivisesti tilalla toteutetaan uusia vapaaehtoisia toimenpiteitä.

    Viljelijällä on siis itse mahdollisuus vaikuttaa omaan tukipottiinsa enemmän kuin aikaisemmin.

    "Jos on tila, joka ei tällä hetkellä tee mitään vapaaehtoisia ympäristötoimia, vaan menee perustukien mukaan ja aikoo jatkaa samaan tapaan, niin se kyllä tarkoittaa että tilan saama tukisumma tulee pienenemään", Åberg kertoo.

    "Toisaalta valitsemalla näitä vapaaehtoisia toimenpiteitä kunnianhimoinen tila voi sitten saada jopa enemmän kuin tällä hetkellä. Tilakohtaiset erot voivat olla jopa kohtuullisen isoja riippuen siitä, millaisia valintoja siellä viljelijä itse tekee."

    Tukipottiaan voi kasvattaa aktiivisten ilmastotoimien lisäksi esimerkiksi panostamalla eläinten hyvinvointiin. Lisäksi myös muihin maatalouden elinkeinoihin investoimalla voi saada lisätukea maatilansa kehittämiseen.

    "Tukien vastikkeellisuus kasvaa ja rahaa käytetään enemmän kehittäviin toimenpiteisiin ja vähän vähemmän nykyisen tilanteen ylläpitämiseen", Åberg kommentoi.

    Kokonaisuudessaan Åberg pitää capista hierottua kompromissia kohtuullisen onnistuneena.

    "Se on ihan ok ratkaisu. Suomelle tuli kuitenkin joustomahdollisuuksia esimerkiksi turvemaita ja talviaikaista kasvipeitteisyyttä koskevissa asioissa".

    Pieni pettymys oli se, että joustovaraa tukien uudelleenjakoa koskeviin kirjauksiin ei tullut niin paljon kuin olisi toivottu.

    Uudistukseen on kirjattu tavoite tukien jakamisesta uudelleen pienemmille tiloille isojen tukirohmujen sijaan.

    "Useassa EU-maassa tukien epätasainen jakautuminen on ongelma. Näin ei kuitenkaan ole esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa. Täällä ei ole jättitiloja, eikä ihan varsinaisia pientilojakaan", Åberg kertoo.

    "Pitää ratkaista, miten se tehdään niin, ettei kuitenkaan lähdetä siirtämään rahaa investoineilta ja elinkelpoisilta tiloilta harrastetoimintaan."

    Lue lisää:

    EU:n maatalouspolitiikasta on saavutettu ratkaisu kolmen vuoden jälkeen – uudesta politiikasta tulee entistä vihreämpi

    EU:n tuore maatalousuudistus ohjaa entistä enemmän varoja pienille tiloille sekä ilmasto- ja ympäristötoimenpiteisiin – turvemaat menevät erityissyyniin

    Artikkelin aiheet
    cap-uudistus
    maataloustuet
    MTK
    ilmastotoimet
    maatilat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle