• Lehti: Tanskan valtio investoi jättisikalaan Kiinassa

    Investoinnista haetaan taloudellista voittoa ja tienraivaajaa sianlihan viennille Kiinaan.
    Tanskalaiset rakentavat suuren lihasikalan Kiinaan.
    Tanskalaiset rakentavat suuren lihasikalan Kiinaan. Kuva: Kankaanpää Jaana
    Maatalous
    22.6.201720:00
    Eeva Linnainmaa

    Tanskan valtio ja kaksi kiinalaista investoijaa rakentavat ison sikalan Kiinaan, kirjoittaa ruotsalainen Land Lantbruk -lehti. Toinen kiinalaisista investoijista on lehden mukaan julkinen ja toinen yksityinen.

    Sikala rakennetaan lähelle Heilongjiangin kaupunkia Koillis-Kiinaan. Investointi maksaa yhteensä 30 miljoonaa Tanskan kruunua.

    Sikalan tuotanto on lehden mukaan aluksi 180 000 lihasikaa vuodessa, mutta myöhemmin määrä aiotaan tuplata.

    Sikalan suunnittelee tanskalainen suunnitteluyritys, Danish Farm Design. Rakennushankkeen on tarkoitus olla valmis siten, että ensimmäiset siat tulevat sikalaan elokuussa.

    Tanskan valtion tavoitteena on tuottaa taloudellista voittoa sikatuotannolla Kiinassa sekä raivata tietä tanskalaiselle vientisianlihalle Kiinan markkinoille.

    Land Lantbruk -lehden juttu aiheesta (ruotsiksi)

    Artikkelin aiheet
    Tanska
    Kiina
    sikatalous
    investointi
    vientiteollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle