• Video: Suloinen Lil' Bill-sonni painoi syntyessään noin kymmenesosan keskivertovasikan painosta

    Alkuongelmista virkistynyt Lil' Bill kuuntelee nyt joululauluja eläinlääkäriasemalla.
    Yleensä ennenaikaisesti syntyneet vasikat eivät elä kovin pitkään. Lil' Bill on jo nyt uhmannut todennäköisyyttä saavuttamalla kuukauden iän, yliopiston blogissa kerrotaan.
    Yleensä ennenaikaisesti syntyneet vasikat eivät elä kovin pitkään. Lil' Bill on jo nyt uhmannut todennäköisyyttä saavuttamalla kuukauden iän, yliopiston blogissa kerrotaan. Kuva: Kunvankaappaus Facebookista, Mississippi State University College of Veterinary Medicine
    Maatalous
    18.12.201808:30
    Terhi Pape-Mustonen

    Lil' Bill painoi syntyessään vain 4,5 kiloa – vähän yli kymmenesosan keskivertovasikan painosta. Ihmisvauvan kokoinen vasikka kärsi monista terveysongelmista tullessaan Missisipin osavaltion yliopiston eläinlääketieteelliseen yksikköön hoidettavaksi.

    Yliopiston blogissa kerrotaan, että karjan omistajat löysivät Lil' Billin laitumelta 27. lokakuuta ja sen epäillään syntyneen noin kuukauden etuajassa. Lisäksi vasikalla on todennäköisesti jokin pienikokoisuutta aiheuttava geenimuunnos.

    Omistajat yrittivät hoitaa pikkuruista simmental-sonnia ensin itse, mutta huomattuaan ongelmien vakavuuden he toivat sen yliopistolliseen eläinsairaalaan.

    "Omistajat halusivat todella pelastaa Lil' Billin. Vasikka oli kuitenkin hengitysongelmien takia todella huonossa kunnossa, joten he päättivät tuoda sen meille", eläinlääkäri Gretchen Grissett kuvailee.

    Aluksi Lil' Bill tarvitsi sekä lisähappia että ruokintaletkun. Sen luita ja niveliä on lisäksi jouduttu tukemaan kipseillä ja tilanteen kehittymistä valvotaan vuorokauden ympäri.

    Suuren hoidontarpeen vuoksi eläinlääketieteellinen yksikkö adoptoi vasikan. Nyt Lil' Bill nukkuu yhä paljon, mutta leikkii ja liikkuu hereillä ollessaan. Asemalla se pääsee nauttimaan myös joulumusiikista.

    Blogikirjoitus aiheesta: Lil’ Bill Defies the Odds with Help from MSU-CVM

    Mississippi State University College of Veterinary Medicinen Facebook-sivut

    Artikkelin aiheet
    Lil' Bill
    eläinten hoito
    geenimuunnos
    Mississippi
    vasikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle