• Avoimien ovien päivään haetaan lisää luomutiloja

    Viime vuonna Luonnon päivän tapahtumassa oli mukana 36 luomutilaa, nyt tavoitteeena on 50.
    Vesilahdella sijaitsevan Kurjen tilan sato kävi kaupaksi viime syksyn tapahtumassa.
    Vesilahdella sijaitsevan Kurjen tilan sato kävi kaupaksi viime syksyn tapahtumassa. 
    Maatalous
    18.5.201813:00
    Satu Lehtonen

    Elokuussa järjestettävään Luonnon päivä -tapahtumaan etsitään mukaan lisää luomutiloja.

    Avoimien ovien tapahtumaa vietetään tänä vuonna 25.8. Tavoitteena on, että yleisölle olisi tuolloin avoinna 50 luomutilaa eri puolilla Suomea.

    Tapahtumaan osallistuvat luomutilat järjestävät kuluttajille pienimuotoista nähtävää tai koettavaa sekä kertovat omasta tilastaan ja sen tuotannosta.

    Esimerkiksi eläimet kiinnostavat kuluttajia aina, Pro Luomun tiedottaja Minna Nurro toteaa.

    Tapahtuma soveltuu hänen mukaansa erityisen hyvin tiloille, joilla on oma tilapuoti tai kahvio tai jotka voivat järjestää sellaisen pop up -periaatteella esimerkiksi paikallisten yhteistyökumppanien kanssa.

    Luomutiloja toivotaan mukaan etenkin Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta, Kainuusta sekä Savon ja Karjalan maakunnista.

    Viime vuonna Luonnon päivän tapahtumassa oli mukana 36 luomutilaa.

    Tapahtumaa koordinoivat maa- ja metsätalousministeriö, MTK ja SLC sekä luomualan organisaatiot Pro Luomu, Luomuliitto ja Biodynaaminen yhdistys.

    Tapahtuman järjestämisestä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä maatalousylitarkastaja Leena Seppään, puh. 029 516 2373.

    Lisätietoa päivästä

    Artikkelin aiheet
    luomutilat
    Luonnon päivä
    avoimet ovet
    Suomi
    Pro Luomu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle