• Villisiat sairastuivat harvinaiseen sikaruttokantaan – Espanjan viranomaiset selvittävät laboratoriovuodon mahdollisuutta

    Ensin Espanjassa epäiltiin, että villisiat olisivat saaneet afrikkalaisen sikaruton saastuneen ruuan välityksellä.
    Espanjalaisista villisioista löydettyä ASF-virusta ei tiettävästi esiinny luonnossa.
    Espanjalaisista villisioista löydettyä ASF-virusta ei tiettävästi esiinny luonnossa.  Kuva: Jyrki Luukkonen
    Maatalous|Eläintaudit
    9.12.202515:30
    Maija Ala-Siurua

    Espanjan viranomaiset selvittävät parhaillaan, onko Barcelonassa afrikkalaiseen sikaruttoon (ASF) kuolleet villisiat saaneet tartunnan laboratoriosta karkuun päässeestä ASF-viruksesta.

    Asiasta uutisoivat muun muassa ATL ja Pigprogress.

    Epäilyt vuodosta heräsivät, koska kuolleista villisioista löytynyt ASF-virus muistuttaa samaa tautikantaa kuin mitä löydettiin Georgiasta vuonna 2007. Tätä kantaa käytetään vertailuviruksena laboratoriotutkimuksissa ja se poikkeaa geneettisesti niistä kannoista, joita on todettu muualla EU:ssa.

    Aluksi viranomaiset ajattelivat, että Universidad Autónoma de Barcelona (UAB) -yliopiston läheltä löydetyt villisiat olisivat saaneet tartunnan saastuneen sianlihan mukana esimerkiksi roskiin päätyneestä kinkkuvoileivästä.

    Lisää aiheesta
    • Espanjassa on toimittu pitkälti samalla tavoin kuin Ruotsissa, jossa tauti saatiin hallintaan nopeasti.

      Eläintaudit | Afrikkalainen sikarutto levisi Espanjaan todennäköisesti saastuneen ruoan kautta

      Tilaajalle

    Nyt tutkijat ovat tutkineet tarkasti tähän mennessä 13 varmennetusti tartunnan saanutta villisikaa. Kaikki on löydetty kuuden kilometrin säteeltä ensimmäisestä löydöksestä.

    Alle kilometrin päässä ensimmäisen sairastuneen villisian löytöpaikasta UAB:n kampuksella sijaitsee tutkimuskeskus, jossa on tutkittu muun muassa afrikkalaista sikaruttovirusta.

    Toistaiseksi Espanjan sikaloissa ei ole ASF:ää todettu. Taudin leviäminen olisi kohtalokasta maan sianlihantuotannolle, sillä Espanja on EU:n suurin sianlihantuottaja ja vie vuodessa sianlihaa maailmalle runsaan 8 miljardin euron arvosta.

    ATL: Misstanke om labbläcka vid spanskt ASF-utbrott

    Pigprogress: ASF Spain: Virus does not seem to spread; lab source not excluded

    Lisää aiheesta
    • ASF-tautia on löydetty Barcelonan läheltä toistaiseksi kahdesta villisiasta. Kuvituskuva.

      Eläintaudit | Mediat: Afrikkalaista sikaruttoa havaittu Espanjassa ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen – heti vaikutuksia vientiin

      Tilaajalle
    • Espanjassa ei toistaiseksi ole löydetty afrikkalaista sikaruttoa tuotantotilalta. Kuvituskuva.

      Eläintaudit | Puola vihjaa sikaruton alkuperäksi Venäjän sabotaasia

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto ASF
    Tartuntataudit
    Virussairaudet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle