
Loppuuko meillä ruoka, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila?
Suomi ei Marttilan mukaan ole kaikkein huonoimmassa asemassa, jos ruoka alkaa käydä vähiin.
”Rikkaat maat pärjäävät paremmin kuin köyhät. Suomi on vaikeuksissa, jos kuljetukset estyvät, sillä olemme logistinen saari”, hän sanoo.
Marttila kuitenkin korostaa moraalista vastuuta ruokakriisissä.
”Meillä ei ole oikeutta viedä leipää nälkäisen suusta. Suomella on siinä mielessä velvollisuus tuottaa ruokaa, niin että siitä riittää vähintään omille kansalaisille.”
Marttila ei näe realistisena, että Suomessa nähtäisiin laaja nälänhätä. Ruuan hinta tulee kuitenkin väistämättä nousemaan.
”Sen takia tarvitsemme yhteiskunnalta toimenpiteitä siitä, että vähävaraisimmat suomalaiset kykenevät hankkimaan itselleen ruokaa. Maatilat eivät voi toimia sosiaalitoimistoina ja sponsoroida halpaa ruokaa”, Marttila sanoo.
Hallituksen 300 miljoonan euron kriisitukipaketin taustalla isoa roolia näyttelee pitkään jatkunut maatalouden kannattavuuden heikkeneminen. Marttila vaatii, että ongelma ratkaistaan, sillä kriisipaketteja ei voida olla jakamassa kolmen kuukauden välein.
Miten kannattavuuskriisi ratkaistaan?
”Ensinnäkin lataan odotuksia julkisiin hankintoihin. Jos verovaroilla ostetaan ruokaa, ei se voi olla mitään muuta kuin sellaista, joka on tuotettu suomalaisten normien mukaan”, Marttila vaatii.
”Toisekseen, ruokajärjestelmä meillä on sairas. Hinta pitää tulla markkinoilta.”
Marttilan mielestä maatalousyrittäjät tarvitsevat koulutusta esimerkiksi sopimusten kanssa.
”Se voi tuntua pikkujutulta, mutta jos tuhannet ihmiset sopivat ja neuvottelevat paremmin, kokonaispotti voi olla iso.”
Rimaa voisi nostaa myös kilpailuttamisessa. Marttilan mukaan yrittäjällä on monia paikkoja, missä kilpailuttaa.
Omistajien roolissa on peiliin katsomisen paikka. Moni yrittäjä on omistajana elintarviketeollisuudessa.
”Omistamiltamme yhtiöiltä pitää vaatia parempaa suorituskykyä.”
Marttilan mielestä on turhaa toivoa, että kauppa tinkisi omista katteistaan. Se ei kuulu markkinatalouteen eikä ruokamarkkinassa harjoiteta hyväntekeväisyyttä.
”Ruokaa ei voi jättää markkinavoimien armoille. Jos muutos ei tapahdu hyvällä, niin sitten pahalla, lainsäädännön kautta.”
Mekanismeja on Marttilan mukaan olemassa, kuten kauppatapalautakunta ja elintarvikemarkkinalaki.
Lisäksi markkinoilla pitäisi olla niukkuutta.
”Emme pärjää normaalitilanteessa vahvan kaupan kanssa, jollei tuotteista ole niukkuutta kotimarkkinoilla. Silloin kauppa kilpailuttaa henkihieveriin.”
Niukkuus toteutetaan Marttilan mukaan kannattavalla viennillä. Silloin maataloudella ja elintarviketeollisuudella on neuvotteluvoimaa kotimarkkinoilla.
Isot kriisit, sota, luontokato, ilmasto ja maatalouden heikko kannattavuus, jättävät nyt varjoonsa tärkeän aiheen: tulevaisuuden.
”Tarpeeksi ei kiinnitetä huomiota, millaista maatalous on 10 tai 20 vuoden päästä”, Marttila huomauttaa.
”Kun puhutaan suomalaisen maatalouden tuottavuudesta ja kilpailukyvystä, miten esimerkiksi teknologisessa osaamisessa pysytään mukana?”, Marttila kysyy.
Kehityksen kärjessä pitäisi pysyä maailmankin mittakaavassa, mutta se vaatii investointeja. Ne jäävät, kun rahaa ei ole.
Marttilaa huolettaa alan kiinnostavuus kriisien keskellä.
”Kilpailu osaavista nuorista on valtava. Kun he ovat vuosikaudet kuunnelleet ilmastokriisistä, luontokadosta ja talouskriisistä, miten kerrotaan, että tämä on tulevaisuuden ala?”
Kauniilla tarinoilla ongelmaa ei Marttilan mukaan ratkaista.
”Faktat pitää olla kunnossa ja näkymä paremmasta taloudesta ja kannattavuudesta. Ei kukaan halua lähteä orjatyöhön.”
Lue lisää: