• 18. luukku: Karuselli vie vieraaseen maailmaan Brysselin joulumarkkinoilla

    Jos olisin lapsi, menisin tuohon avaruusrakettiin. Tai ehkä sittenkin ratsastaisin lohikäärmeellä!
    Brysselin vahvat turvatoimet näkyvät myös joulumarkkinoilla, joissa karuselli houkuttelee perheen pienimpiä.
    Brysselin vahvat turvatoimet näkyvät myös joulumarkkinoilla, joissa karuselli houkuttelee perheen pienimpiä. Kuva: Aimo Vainio
    Maatalous
    18.12.201509:00
    Aimo Vainio

    BRYSSEL (MT)

    Minulle päätös valita laite tuosta Andrean karusellista olisi vaikea, mutta suurin osa kyytiin pyrkivistä lapsista osaa tehdä sen nopeasti.

    Päivä on rauhallinen, joten kinaa hienoimmasta kyydistä ei tule. Strutsi ja valtamerilaiva näyttävät olevan suosittuja. Yksi lapsi uskaltautuu sukellusveneen sisään.

    Karuselli on mekaaninen, käsin tehty ja kaunis. Se pursuaa yksityiskohtia, jotka kertovat jostain tuntemattomasta maailmasta.

    Lapset hihkuvat kyydissä ja mystistä musiikkia ja mielikuvituseläinten ja -laitteiden tanssia voi aikuinen seurata vaikka kuinka kauan.

    Ja seurasinkin. Sitten kuuma viini loppui ja palauduin todellisuuteen.

    Kerta kaikkiaan hurmaava laite, myhäilin mennessäni.

    Koko keskusta on joulumaata

    Jos ovat Strasbourgin markkinat kauniit ja aidot sekä alkuperäiset ( joulukalenterin yhdeksäs luukku), niin Brysselissä on aivan varmasti enemmän kojuja ja toimintaa.

    Itse asiassa lähes koko Brysselin keskusta on jollain lailla varattu joulu- ja talvitouhulle.

    Kansallisteatterin aukiolla on luistelurata, keskustorilla kuusi ja valoshow. Pörssin edessä on talvimarkkinat, mikä käytännössä tarkoittaa joulumarkkinoita, joilla myydään enimmäkseen kuumaa viiniä ja muita juomia.

    Erilaisia myyntikojuja on useilla kaduilla ja parilla aukiolla. Suurin aukioista on Sainte-Catherine, jossa kojujen vieressä on huvipuistolaitteita ja maailmanpyörä.

    Markkinoilla on kaikenlaisia erikoisherkkuja vohveleista, suklaaseen ja likööreistä kuumaan viiniin.

    Maistaa voi myös flaamilaista kansanherkkua, isossa pannussa paistettua perunaa, sulatejuustoa ja pekonin muruja.

    Vähän kuin pekonilla maustettua perunamuusia.

    Moni turisti perunut matkansa

    Brysselissä on myös Strasbourgia enemmän poliiseja, sotilaita aseita ja TV-kuvausryhmiä. Vartiointi on tosin joulua kohti rentoutunut ja vähentynyt.

    Markkinoiden ensimmäisenä viikonloppuna marraskuun lopulla myyjät pudistelivat päitään asiakkaiden puutteesta.

    Tosin jotkut sanoivat, että marraskuun puolella on aina hiljaista.

    Lauantaina 12.12. porukkaa oli jo välillä tungokseen saakka. Tosin turisteja oli vähän. Tavallisesti Bryssel on lähialueiden turistikohde joulun alla, mutta tällä kertaa moni perui.

    Karusellia kannattaisi kyllä tulla katsomaan.

    Avaa myös muut joulukalenterin luukut!

    Artikkelin aiheet
    joulumarkkinat
    Bryssel
    karuselli
    joulukalenteri
    joulu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle