• Mavi aloitti joulu-tukien maksun eilen

    Maatalous
    18.12.201515:00
    Hanna Lensu

    Maaseutuvirasto (Mavi) alkoi eilen torstaina maksaa viljelijöiden tileille joulukuun viljelijätukia.

    ”Maksuun ovat tulleet perustuki, viherryttämistuki, nuoren viljelijän EU-tuki, EU:n nautapalkkio ja lypsylehmäpalkkio sekä luonnonhaittakorvaus. Tukisumma on yhteensä noin 500 miljoonaa euroa”, Mavi tiedotti.

    Viraston mukaan ensimmäiset maksut tulevat viljelijöiden tileille jo tällä viikolla.

    Marraskuun alussa virasto arvioi, että maksut alkaisivat ensi viikolla eli viikolla 52.

    ”Perustuesta maatiloille maksetaan noin 80 prosenttia tuen kokonaismäärästä. Viherryttämistuen ja nuoren viljelijän EU-tuen ensimmäisen erän maksuprosentti on noin 90. Eläinpalkkiot maksetaan nautojen ruokintapäivien perusteella ajanjaksolta 1.1.–15.9.2015. Luonnonhaittakorvauksesta maksettiin lokakuussa ennakko 85 prosenttia ja nyt maksuun lähtee jäljelle jäänyt loppuosa.”

    Hanna Lensu

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Maaseutuvirasto (Mavi)
    viljelijätuki
    EU-tuki
    maatila
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle