• Märkä syksy on johtanut poikkeukselliseen lieteralliin tänä keväänä – lantasäiliöt alkavat olla täynnä

    Märän syksyn seuraukset kärjistyvät keväällä, kun maatilojen lietelantasäiliöt ovat ääriään myöten täynnä. Monet tilalliset kamppailevat nyt aikaa vastaan.
    Tilaajalle
    Matti Jussilan lieteallas Lohtajan Väliviirteellä alkaa olla täysi. Varastoa on ajettu jo etäsäiliöön.
    Matti Jussilan lieteallas Lohtajan Väliviirteellä alkaa olla täysi. Varastoa on ajettu jo etäsäiliöön. Kuva: Esko Keski-Vähälä
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    12.4.202404:00
    Piia Lehojärvi

    Märän syksyn satoa korjataan tänä keväänä siinä mielessä, että lietesäiliöt uhkaavat pursua yli äyräiden.

    Viime syksyn puinnit venyivät vaikeiden sääolojen takia, ja syksyn sateet viivästyttivät lietteen syyslevityksiä entisestään. Kun siihen marraskuussa olisi ollut mahdollisuus kelien puolesta, laki ei sitä enää sallinut. Lantaa ei saa levittää 15.10.–15.4. välisenä aikana. Useat MTK-liitot lähettivät ympäristöministeriöön lokakuun alussa kannanoton, jossa esitettiin viimeisen lannoituspäivän siirtämistä marraskuulta joulukuulle. Lisäaikaa levityksille ei herunut.

    ”Se ei olisi toisaalta auttanutkaan, sillä talvi tuli aikaisin, ja levitykset loppuivat kuin seinään”, kertoo lohtajalainen maitotilallinen Matti Jussila.

    Jussilan yhden robotin tilalla lietesäiliö on jo täynnä. Varastoa on purettu etäsäiliöön.

    ”Etäsäiliö on varalla tällaisia tilanteita varten. Sellainen on hyvä olla olemassa”, Jussila toteaa.

    Etäsäiliöön mahtuu noin parin viikon lietteet eli määräänsä kauempaa sekään ei riitä. Nyt vielä pärjätään, mutta ainakin Keski-Pohjanmaalla säiliöiden nesteen määrää lisää vielä lumen sulamisvedet ja mahdolliset sateet ennen levityskauden alkua.

    ”Jos joltain on löytynyt tyhjä kaivo tai tilaa, niin lietettä on tänä vuonna ajettu ennätyksellisen paljon ristiin rastiin.” Jan-Ove Nyman

    Jussila arvelee, että monilla tiloilla on otettu käyttöön naapureiden ja lopettaneiden tilojen säiliötä.

    Samaa sanoo MTK-Keski-Pohjanmaan toiminnanjohtaja Jan-Ove Nyman.

    ”Jos joltain on löytynyt tyhjä kaivo tai tilaa, niin lietettä on tänä vuonna ajettu ennätyksellisen paljon ristiin rastiin.”

    Kevään pahat routavauriot ovat tosin hidastaneet ajoja.

    Lietteenlevityskauteen on Keski-Pohjanmaalla vielä matkaa. Matti Jussila potkii jäistä peltoa.
    Lietteenlevityskauteen on Keski-Pohjanmaalla vielä matkaa. Matti Jussila potkii jäistä peltoa. Kuva: Esko Keski-Vähälä

    Tilojen ja alueiden välillä on paljon vaihtelua. MTK-Pohjois-Savon toiminnanjohtaja Jari Kauhanen kyseli johtokunnan jäseniltä alueensa säiliöiden täyttymisastetta. Karjavaltaisessa Pohjois-Savossakin säiliöt alkavat olla melko täynnä.

    ”Jos kevät tulee normaalisti niin useimmalla tilalla pärjätään juuri ja juuri. Levitysajan siirtyessä tulee haasteita”, Kauhanen kertoo.

    Lapin alueella tilanne on hyvä ja kevääseen asti pärjätään, kertoo MTK-Lapin toiminnanjohtaja Kaija Kinnunen.

    Matti Jussila rikkoo lietteen kuorettumaa ja tunnustelee, onko säiliö pinnasta pahoin jäässä.
    Matti Jussila rikkoo lietteen kuorettumaa ja tunnustelee, onko säiliö pinnasta pahoin jäässä. Kuva: Esko Keski-Vähälä

    Suurimmalla osalla sikatiloista ei täyttyvien säiliöiden kanssa vaikuttaisi olevan ongelmaa. Asiaa selvitti MTK Hämeen vastaava aluepäällikkö Veera Ollikkala. Yhdeksän 14:stä sikatilasta vastasi, että lietesäiliöiden kanssa ei ole ongelmaa. Kaksi vastaajaa tiesi, että muilla tiloilla on ongelmia. Kolmella vastaajista säiliöt sen sijaan ovat jo täynnä tai täyttymässä pian.

    ”Osa tiloista separoi tai on varannut isomman säiliökapasiteetin”, Ollikkala huomauttaa.

    Hämeen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen alueen kotieläintiloilla tilanne vaikuttaisi Ollikkalan tietojen mukaan olevan hyvä.

    ”Talvi on eri pituinen eri alueilla maassa, joten sama ajankohtarajoitus koko maassa kohtelee tiloja erittäin epätasa-arvoisesti”, muistuttaa Nyman.

    ”Talvikausi on meillä Keski-Pohjanmaalla kuukauden etelää pitempi.”

    Normaalioloissa tiloilla on varauduttu riittäviin lietelannan säilyvyystiloihin. Nyman toivoo, että poikkeuksellisiin tilanteisiin saataisiin nykyistä paremmat joustomahdollisuudet.

    Lisää aiheesta
    • Ruukkilainen maidontuottaja Kalle Yrjänä harkitsi Ryskypäivillä lietepumppukauppoja.

      Koneet ja kulkuneuvot | Jäykkäkin liete liikkuu, lupaa kotimaisen uutuuspumpun valmistaja – ”Kauppaa tänne on tultu tekemään”

    • Keväällä levitetty mädätysjäännös antaa rivakan sysäyksen nurmen kasvuun.

      Koneet ja kulkuneuvot | Urakoitsijalle biokaasulaitoksen mädäte on mukava levitettävä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    lietehuolto
    maatila
    kevät 2024
    sääolosuhteet
    MTK
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä

  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle
  • Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle