• Maailman ruokkiminen vaatii lisää tehoa

    Kasvinsuojeluaineita valmistava Bayer pyrkii lisäämään viljelijöiden arvostusta. Samalla yhtiö haluaa tunnustuksen sille, että maailman kasvavan väestön ruokkiminen vaatii viljelyn tehostamista entisestään.
    Jos maailman väkiluku kasvaa ennustetusti, vuonna 2050 peltoa on vain 0,16 hehtaaria asukasta kohti.
    Jos maailman väkiluku kasvaa ennustetusti, vuonna 2050 peltoa on vain 0,16 hehtaaria asukasta kohti. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    26.1.201515:04
    MT toimitus

    Saksalainen kemikaalijätti Bayer on saanut paljon arvostelua osakseen maatalouden teollistamisesta, mutta ei ole aiemmin aktiivisesti vastannut syytöksiin.

    ”Olemme olleet hiljaa liian pitkään. Olemme tehneet paljon hyvää ruuantuotannolle”, yhtiön yhteiskunnallisista suhteista vastaava tanskalainen Niels Bjerre Jensen sanoi Hankkijan Agri-risteilyllä perjantaina.

    Jensenin mukaan tehokkuutta on lisättävä entisestään. Vuonna 1950 maapallolla oli peltoa 0,52 hehtaaria asukasta kohti. Nykyisin luku on noin 0,25. Vuonna 2050 ennusteiden mukaan 0,16. Vain kolme prosenttia maapallon pinta-alasta on viljelymaata.

    ”Ruuantuotantoon kohdistuu valtava paine. Ilmasto lämpenee, ihmisten varallisuus kasvaa ja bioenergia kilpailee pellosta. On mahdollista tuottaa jatkossakin riittävästi ruokaa, mutta se vaatii tehokkuutta.”

    Jensen muistuttaa, että EU on ruuan nettotuoja, vaikka yleensä luullaan muuta. Eniten tuodaan soijaa. Viennissä vehnä on suurin tuote.

    Tuonnin ongelma on Jensenin mielestä, että Euroopan ruokkimiseen tarvitaan peltoa muilla mantereilla. Tuotanto ei siellä ole välttämättä kestävää.

    Pohjoismaisen tuotannon Jensen katsoo olevan tehokasta. ”Vaikka sadot ovat pienet, täytyy muistaa, että tuotantopanosten käyttö on todella pientä.”

    Jensen rohkaisee viljelijöitä osallistumaan maataloudesta käytävään keskusteluun. Hän myös haluaa nostaa viljelijöiden itsetuntoa.

    ”Jos viljelijältä kysyy mitä hän tekee puimuria ajaessaan, on valtava ero, vastaako hän korjaavansa satoa, vai sanooko hän tuottavansa ruokaa maailman väestölle.”

    Artikkelin aiheet
    Bayer
    maatalous
    ruuantuotanto
    kasvinsuojeluaineet
    viljelijöiden arvostus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle