• Sian hinta nousee rivakasti Euroopassa – Tanskassa nousua 7 senttiä viikossa

    Lihan tuotanto on kotimaassa vähentynyt alkuvuodesta.
    Sianlihan hinnat ovat viime viikkoina nousseet vauhdilla Euroopassa.
    Sianlihan hinnat ovat viime viikkoina nousseet vauhdilla Euroopassa. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous
    7.6.202123:00
    Tuure Kiviranta

    Sianlihan hinta on noussut Tanskassa ja Saksassa usean sentin viikkovauhtia.

    EU:n hintaseurannan mukaan viikolla 21 e-luokan sian hinta nousi Tanskassa 1,74 euroon kilolta. Viikossa nousua 7 senttiä.

    Saksassa hinta on kohonnut viikossa kolme senttiä 1,59 euroon. EU-maiden keskihinta nousi viikossa viisi senttiä 1,65 euroon kilolta.

    Suomessa hinta on ollut vakaa 1,59 euroa.

    Lihan kokonaiskulutus oli kotimaassa tammi–huhtikuussa aavistuksen pienempää kuin vuosi sitten.

    Siipikarjanlihan kulutus kasvoi kolme prosenttia verrattuna vuoden takaiseen aikaan, kertoo Kantar TNS Agri.

    Naudanlihan kulutus laski neljä prosenttia ja sianlihaa kulutettiin kolme prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Karitsanlihan käyttö oli seitsemän prosenttia vähäisempää verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan.

    Lihan kotimaisuusaste on noin 84 prosenttia, yhden prosenttiyksikön enemmän kuin viime vuoden alussa.

    Kantar TNS Agrin arvion mukaan lihan tuonti väheni tammi–huhtikuussa yhdeksän prosenttia. Vienti kasvoi seitsemän prosenttia, mikä tuli lähes yksinomaan sianlihasta.

    Lihan tuotanto on kotimaassa vähentynyt alkuvuodesta. Luonnonvarakeskus Luken mukaan verrattuna edellisvuoteen tammi–huhtikuussa naudanlihan tuotanto väheni kuusi prosenttia.

    Sian- ja siipikarjanlihan tuotanto vähenivät molemmat prosentin. Lampaanlihan tuotanto on vähentynyt 14 prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    sianliha
    lihan hinta
    Euroopan markkinat
    lihantuotanto
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle