• Nyt pääsee kansa virallisesti vastaamaan: Kerro mielipiteesi maatalouspolitiikan uudistuksesta

    Maa- ja metsätalousministeriö on avannut netissä kaikille avoimen kyselyn cap-uudistuksesta.
    Uuden cap-kauden on tarkoitus alkaa vuonna 2021.
    Uuden cap-kauden on tarkoitus alkaa vuonna 2021. Kuva: MMM
    Maatalous
    14.2.201920:45
    Juhani Reku

    Maa- ja metsätalousministeriö kerää kansalaisten näkemyksiä parhaillaan valmistelussa olevasta EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta, erityisesti ruuantuotantoon ja ympäristöasioihin liittyen.

    Osaltaan näkemyksiä kerätään maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän paraikaa käynnissä olevalla cap-kiertueella. Lisäksi ministeriö on avannut valtionhallinnon Ota kantaa -palvelussa kyselyn, jossa kuka tahansa voi käydä ilmaisemassa oman mielipiteensä 31.3. asti.

    Kyselyssä on sekä vaihtoehtokysymyksiä että avoimia kysymyksiä.

    Keruun tuloksia käytetään Suomen cap-linjausten valmistelussa.

    Artikkelin aiheet
    maatalouspolitiikka
    CAP-uudistus
    Maa- ja metsätalousministeriö
    Jari Leppä
    kysely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle