• Luken Kojola: Koirasusia ei vaeltele ihmisten pihoilla

    Koirasusien maahantuontia ja kasvatusta varten ollaan luomassa uutta lainsäädäntöä.
    Tarhattuja koirasusia on Suomessa arviolta tuhatkunta. Kuvassa Ähtärin eläinpuiston täysverisiä susia.
    Tarhattuja koirasusia on Suomessa arviolta tuhatkunta. Kuvassa Ähtärin eläinpuiston täysverisiä susia. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    3.12.201515:40
    Jukka Koivula & Katja Lamminen

    Riista- ja kalatalouden erikoistutkija Ilpo Kojola Luonnonvarakeskuksesta tyrmää näkemyksen, jonka mukaan koirasusia jolkottelisi Suomessa ihmisten pihoissa.

    Lisäksi Kojola ihmettelee keskustan kansanedustajan Anne Kalmarin MT:lle keskiviikkona esittämää arviota, jonka mukaan koirasusia on Suomessa jopa tuhat, ja osa niistä pyörisi ihmisten pihapiirissä.

    Tutkija arvelee, että luku koskee lemmikkieläiminä pidettäviä koirasusi-rodun edustajia.

    Kalmari kertoi keskiviikkona, että tieto perustuu Luonnonvarakeskuksen arvioon. Kalmari myös sanoi, että koirasusien perimä johtaa siihen, että niille on luonteenomaista olla pelkäämättä ihmistä ja pyöriä pihapiireissä.

    "On selvää, että luonnossa on jo paljon sekoittunutta ainesta ja susikantaa on vaikea pitää puhtaana", Kalmari sanoi.

    Torstaina Kalmari korjasi, että arvion lähteenä onkin maa- ja metsätalousministeriö eikä Luonnonvarakeskus.

    Maa- ja metsätalousministeriöstä vahvistetaan, että tuoreimman arvion mukaan Suomessa on lemmikkieläiminä tuhatkunta koirasutta.

    "Ylivoimaisesti suurin osa koirasusista on Suomessa tarhattuina", Kalmari täsmensi torstaina.

    Ilpo Kojolan mukaan koirasudet ovat luonnossa hyvin harvinaisia.

    "Viimeisten 11 vuoden aikana on tavattu kolme koirasusitapausta. Kahdessa tapauksessa kyseessä oli koirasusiyksilö ja yhdessä vastasyntynyt koirasusipentue", Kojola kertoo.

    Viimeksi tutkijat törmäsivät koiran kanssa risteytyneisiin susiin vuonna 2010 Parkanossa ja Kuhmossa. Sitä edellinen löydös tehtiin Juvalla 2004.

    Susilainsäädäntö uudistuu

    Suomen susikannan hoitosuunnitelmassa vuodelta 2015 linjataan, että koirasusien maahantuontia ja kasvatusta varten luodaan uutta lainsäädäntöä.

    Sääntelyn yksityiskohdista sovitaan eläinsuojelu-, metsästys- ja vieraslajilainsäädäntöä uudistettaessa.

    Nykyisestä lainsäädännöstä puuttuu oikeudellinen perusta kieltää sellaisten koiraristeymien, joiden vanhempina on aikaisemmissa neljässä sukupolvessa luonnonvaraisten lajien yksilöitä, maahantuonti, hallussapito, välittäminen tai myynti seura- tai harrastuseläimeksi.

    Euroopan luonnonvaraisten eläin- ja kasvilajien suojelusta tehdyn sopimuksen mukaisen pysyvän komitean suosituksessa tarkastellaan myös lemmikkeinä pidettävien koirasusien asemaa.

    Komitean raportissa suositellaan lemmikkeinä kasvatettavien koirasusien kieltämistä tai niiden pidon rajoittamista.

    Maa- ja metsätalousvaliokunta toteaa, että koirasuden määrittäminen haitalliseksi vieraslajiksi mahdollisesti tehostaa geneettiseltä perimältään puhtaan susikannan suojelua.

    Artikkelin aiheet
    koirasusi
    Ilpo Kojola
    Luonnonvarakeskus
    Maa- ja metsätalousministeriö
    susilainsäädäntö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle