• Konnunsuo sai uuden alun

    Vastaanottokeskuksen myötä Konnunsuon kylä Lappeenrannan kaakkoisreunalla heräsi henkiin.
    Kuva: Jaakko Martikainen
    Maatalous
    15.3.201310:29
    MT toimitus

    Konnunsuon kylä on elänyt murrosta, kun lähes sata vuotta keskipisteenä ollut vankila lakkautettiin. Vankilan kalterit on nyt katkaistu ja kiviseinien sisään on muuttanut Joutsenon vastaanottokeskus.

    Entisissä selleissä asuu turvapaikanhakijoita sydämissään toivo uudesta elämästä rauhallisessa Suomessa.

    Apulaisjohtaja Antti Jäppinen uskoo, että keskukseen suhtaudutaan nyt myönteisemmin kuin vuosi sitten, jolloin keskus siirtyi entisen vankilan tiloihin.

    ”Kyllä työmies työmiehen tunnistaa. Meidän asiakkaat eivät ole täällä niin sanotusti hyysättävinä. Työhaluja heillä on”, hän sanoo.

    Vastaanottokeskuksen lähtötilanne oli haastava, sillä vankilan henkilökunnasta moni jäi työttömäksi.

    Vesa Suuronen on yksi niistä, jotka löysivät töitä vastaanottokeskuksesta - joskin aivan eri tehtävistä kuin ennen. UUdenlaiset ihmiset ovat tuoneet aiemmin hiljaiseen työpaikkaan uutta kuhinaa.

    ”On huomannut, kuinka monelaisia ihmisiä meitä tänne maailmaan mahtuu.”

    Artikkelin aiheet
    konnunsuo
    vastaanottokeskus
    Lappeenranta
    sosiaalinen muutos
    työllisyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle