• Suoramyynnin pelkoja hälvennetään oppaalla

    Suoramyyntiä koskeva lainsäädäntö ei ole niin mahdoton kuin millainen kuva siitä on pienyrittäjillä. Turun yliopiston Brahea-keskus on yhdessä tuottajajärjestöjen kanssa julkaissut oppaan selventämään lainsäädännön kiemuroita.
    Kuva: MT arkisto
    Maatalous
    17.9.201414:30
    MT toimitus

    Paljon puhutaan, että laki estää pieniä yrityksiä myymästä tuotteitaan suoraan.”Ohjeistuksella halutaan välittää kentälle myönteisyyttä: lainsäädäntö antaa aika paljon myös mahdollisuuksia”, sanoo Aitoja makuja -hankkeen koordinaattori Johanna Mattila . ”Esimerkiksi alkutuottajaa pelotellaan herkästi vaatimuksilla, jotka oikeastaan koskevat elintarvikkeiden jalostustoimintaa.”

    Opas antaa käytännön esimerkkejä yrittäjille. Se löytyy sekä verkosta että painettuna. Opas on jaoteltu kolmeen osaan sen mukaan, mitkä elintarvikelainsäädännön vaatimukset toimintaa koskevat.

    Alkutuottajan suoramyynti -osa kertoo, mitä tuotteita ja miten tilalta voi myydä suoraan niin kuluttajille, kauppoihin kuin ammattikeittiöille. Toinen osa on vähittäismyynti, jolloin tarvitaan elintarvikehuoneistoilmoitus. Sen ohjeet koskevat niin tilapuoteja, verkkokauppaa kuin torimyyntiä harjoittavia. Jatkojalostukseen kohdistuu muita tarkempia sääntöjä, ja ne muodostavat oppaan kolmannen osan.

    Mattilan mukaan opas on suunniteltu niin, että siitä avautuvat askelmerkit toiminnan aloittamiseen: mitä lupia tarvitaan, kenelle ilmoitetaan ja millaisia lomakkeita käytetään. Lisäksi opas sisältää vinkkejä omavalvontaan ja kuljettamiseen.

    Hän kertoo, että verkosta löytyy myös hyödyllinen usein kysyttyä -osio, johon on koottu tuottajia askarruttavia käytännön kysymyksiä. Niihin on pyritty vastaamaan maa- ja metsätalousministeriön edustajien kanssa mahdollisimman yksiselitteisesti. ”Toisinpäin se toimii myös meille hankkeessa ja tuottajajärjestöille merkkinä siitä, nousevatko jotkut kysymykset yli muiden niin, että niissä tarvittaisiin vaikuttamista.”

    Aitoja makuja -hanke järjestää tuottajaliittojen kanssa alueellisia infotilaisuuksia suoramyynnistä loppuvuoden aikana.

    Artikkelin aiheet
    suoramyynti
    pienyrittäjät
    elintarvikelainsäädäntö
    Turun yliopisto
    opas
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle