• Etsintäkuulutus: Missä luuraavat Suomen aromikkaimmat humalat?

    Pitkästä päivästä ja lyhyestä yöstä nauttinut kotimainen humala soveltuu erinomaisesti antamaan katkeruutta ja aromia pienpanimoiden oluisiin.
    Humalaa löytyy esimerkiksi vanhoista puutarhoista.
    Humalaa löytyy esimerkiksi vanhoista puutarhoista. Kuva: Jouni Hakalahti
    Maatalous
    26.5.201720:40
    Maija Ala-Siurua

    Pihoja, puutarhoja ja lähimetsiä kannattaa kesän ajan katsoa sillä silmällä – josko siellä kasvaisi humalaa.

    Luonnonvarakeskus Luke etsii tuhatta Suomessa vähintään 50 vuotta viljeltyä humalaa, jotka sopivat erityisesti oluen valmistukseen.

    Ikävaatimuksen lisäksi olisi hyvä, että humala on terve, satoisa ja taudinkestävä. Paras humala tuottaa aromiltaan, maultaan tai tuoksultaan erityislaatuisia käpyjä.

    Tietoja humalista kerätään heinäkuun loppuun saakka. Ilmiannon voi tehdä osoitteessa

    Olueen maustamiseen eli aromihumalointiin kaivataan kotimaista humalaa, koska pienpanimoiden juomia kysyntä kasvaa kasvamistaan.

    Kansalaisten ilmoittamista kannoista valitaan kymmenen parasta perusteellisten tutkimusten jälkeen ja yhteistyössä pienpanimoiden kanssa, kertoo Teija Tenhola-Roininen Lukesta.

    Priimuslajeja täytyy tutkia edelleen, jotta niiden erityisominaisuudet saadaan varmasti esiin. Lisäksi niitä solukkoviljellään tautivapaiksi, jotta taimistot voivat ottaa niitä tuotantoon.

    Luke kerää tietoa myös humalanviljelystä. Humala-alat ovat Suomessa hyvin pieniä ja tänne tuskin tulee tulevaisuudessakaan eteläisemmän Euroopan suoranaisten humalametsien kaltaisia viljelyksiä, Tenhola-Roininen arvioi.

    Niin ikään tutkijat ovat kiinnostuneita humalan hedekasveista mahdollista jalostusta varten.

    Eteläisemmässä Euroopassa suomalainen humala herättää ihmetystä ja epäuskoa.

    Luken edustajat vierailivat viime kesänä Sloveniassa, joka on maailman kymmenen suurimman humalantuottajan joukossa.

    "Siellä oltiin todella hämmästyneitä. Esityksemme kuvia piti suurentaa, jotta uskottiin, että niissä todella oli käpyjä."

    Artikkelin aiheet
    humala
    pienpanimo
    Luonnonvarakeskus Luke
    oluen valmistus
    suomalainen maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle