• Kesällä 2022 on kahdet maatalousmessut – Nivala päätti pitää omansa

    Alkukesän Mikkelin Farmari saa rinnalleen elokuussa toiset messut. Kuntavetoiset messut keskittyvät karjatalouteen.
    Nivalan maatalousnäyttelyä valmistelee kvartetti, johon kuuluvat Mervi Vähäsöyrinki (vas), kaupunginjohtaja Päivi Karikumpu, näyttelypäällikkö Pekka Ruostetsaari ja Agroteknoa Jokilaaksoihin hankkeen projektipäällikkö Jari Vierimaa.
    Nivalan maatalousnäyttelyä valmistelee kvartetti, johon kuuluvat Mervi Vähäsöyrinki (vas), kaupunginjohtaja Päivi Karikumpu, näyttelypäällikkö Pekka Ruostetsaari ja Agroteknoa Jokilaaksoihin hankkeen projektipäällikkö Jari Vierimaa. Kuva: Visa Vilkuna
    Maatalous
    22.5.202106:00
    Visa Vilkuna

    AgroTeknoa Jokilaaksoihin -hanke on järjestänyt suosittuja tapahtumia Nivalassa. Lietteenlevitysnäytöksiä on pidetty kaksi kertaa ja apevaunujen testipäivä oli uraauurtava tapahtuma.

    Yleisömenestyksestä virisi idea laajan ja kattavan tapahtuman järjestämisestä. Perusteellisen tuumaustuokion jälkeen Nivalassa päätettiin pitää maaseutunäyttely ensi vuoden elokuun 19.-20. päivinä. Tahtipuikkoa heiluttaa Nivalan kaupunki.

    Markkinaselvitysten mukaan näyttelylle tuntuu olevan tilausta. Kohteena on koko Suomi, sillä kesän päänäyttely on alkukesästä Mikkelissä. Nivalan näyttely eroaa siinä, että vieraille tarjotaan käytäntöön kytkeytyvää toimintaa.

    "Koneista kiinnostuneet haluavat nähdä ja kokea koneet työn ääressä. Meillä on 34 hehtaaria peltoa varattuna kaupungin keskustan välittömästä läheisyydestä näyttelyn ja näytösten tarpeisiin", kertoo näyttelyhanketta vetävä Pekka Ruostetsaari.

    Nivala tunnetaan vahvana maidontuotannon ja karjatalouden keskittymänä. Kun siihen yhdistetään kaupungin kupeessa oleva näyttelykenttä vesi- ja sähköliittymillä sekä kunnollisella asfaltoidulla koneiden purku- ja lastauskentällä, puitteet ovat kunnossa.

    Nivalan kaupunginjohtajan Päivi Karikummun mukaan näyttelyä järjestävä ryhmä on aidosti kiinnostunut ja vahvasti sitoutunut asiaan. Paikalle odotetaan yli 10 000 vierasta.

    Ruostetsaaren mukaan osastojen hinnat pidetään kohtuullisina, jotta pienenkään yrittäjän ei kannata jäädä pois. Kilpaillulla maatalouskaupan alalla ei ole varaa mittaviin panostuksiin.

    Voittoa tavoittelemattoman näyttelyn ideana on saada alan uudet ratkaisut esiin ja tätä kautta vahvistaa maatalousyrittäjien kilpailukykyä.

    Nivalan lisäksi lähialueelta löytyy majoitustilaa. Näyttelyn paikoitusalueeksi on varattu viiden kilometrin päässä oleva ravirata, josta on jatkuva bussikuljetus näyttelyalueelle.

    Artikkelin aiheet
    maatalousmessut
    Nivala
    karjatalous
    maatalous
    Farmari Mikkeli
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle