• Loimaalainen viljelijä Pekka Ahokas on tyytyväinen satomäärään ja sadon laatuun – katso video ja pääset puimurin kyytiin

    Loimaalla on vältytty pahimmilta ukkoskuuroilta. Märkyydestä ei ole ollut kiusaa, sillä maa on kuivaa ja läpäisee veden hyvin.
    Maatalous|Kasvintuotanto
    26.8.202220:00
    Anne Joutsenlahti-Lankinen
    Loimaa

    Loimaalaisen Pekka Ahokkaan viljatilalla sää on suosinut sadonkorjuuta, ja 20 hehtaarin ohra-ala alkaa olla jo puitu. Kauran korjuu aloitettiin perjantaina, aamupäivään mennessä oli jo yksi kuorma koossa.

    ”Neljännes viljoista on puitu. Jos sää pysyy hyvänä, loput korjataan parissa viikossa. Päivässä tapahtuu nykykoneilla paljon, kun on hyvä sää”, Ahokas arvioi.

    Hän on tyytyväinen satomäärään ja sadon laatuun.

    ”Ei huippusato, mutta normaali. Tähkä oli painavaa”, Ahokas sanoo.

    Loimaalla on vältytty pahimmilta ukkoskuuroilta. Märkyydestä ei ole ollut kiusaa, sillä maa on kuivaa ja läpäisee veden hyvin. Ahokkaan mukaan lakoviljaa ei ole näkynyt. Vihreä, jälki-itänyt kasvusto sen sijaan kiusaa.

    ”Aika paljon on ollut jälkiversontaa, joka tekee kiusaa puidessa. Käsijarru päällä saa ajella, ettei seulat mene tukkoon”, Ahokas sanoo.

    Osa keväällä kylvetystä alasta lähti epätasaisesti kasvuun. Jälkiversonut sato on ongelma kuivatuksessa, sillä se pidentää kuivatusaikaa ja syö energiaa. Paikoitellen puintia on hiukan lykätty, kun on odotettu myöhäisen osan valmistumista.

    Muutoin aurinkoinen sää on suosinut, eikä kuivatukseen ole kulunut paljon energiaa. Yöt ovat olleet lämpimiä, joten yökosteuskaan ei ole kastellut kasvustoja. Edellisiltana viileni sen verran, että puinti piti lopettaa iltayhdeksältä kasteen vuoksi.

    Kesän mittaan sademäärissä on ollut isoja eroja jopa lähitilojen välillä. Kun Ahokkaan tilalla satoi 20 milliä, Loimaan toisella laidalla saatiin vettä 70 milliä. Sade on ollut kuuuroluonteista ja jatkuu sellaisena edelleen.

    Rehuvilja on viime syksyn jäljiltä vähissä, ja alueen eläintiloilla on jo kiire saada rehua.

    ”Tilanne on erikoinen, sillä leipävehnän ja rehuvehnän hinta on melkein sama. Kun viljelijä panostaa elintarvikeviljaan, tuntuu hullulta, että hinnassa ei näy suurtakaan eroa”, Ahokas sanoo.

    Hänen mukaansa härkäpapu on jäänyt lyhyeksi, vaikka tilakohtaisiakin eroja on. Syysviljat talvi tuhosi alueella täysin, mutta parhaillaan pelloilla kylvetään jo uutta syysviljaa.

    Säiden suhteen Ahokkaalla on yksi toive.

    ”Sää saisi pysyä poutaisena, jotta puinnin jälkeen saadaan paalattua kuivikkeet eläimille talveksi.”

    Lue lisää:

    Syysohran puinti aloitetaan ennätysaikaisin – kokemus syysohrasta on ollut hyvä

    Sato tiedetään vasta puintien jälkeen

    Artikkelin aiheet
    viljely
    Loimaa
    puinti
    ohra
    sato
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle