• Uusi lammasrotu saapui Suomeen

    Suffolkista odotetaan mahdollisesti texelin haastajaa.
    Suffolk lammas   Juha ja Hannele Moisanderin
    Suffolk lammas Juha ja Hannele Moisanderin Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    27.2.201214:23
    MT toimitus

    Orimattilalainen Anttilan tila toi joulukuussa Tanskasta 15 suffolk-uuhta ja kolme pässiä.

    Tarkoituksena on aloittaa jalostustyö ja etsiä lisää hyvää eläinainesta maailmalta. Anttilan tilan Juha ja Hannele Moisander uskovat, että lihakkaana tunnetulle rodulle on kysyntää esimerkiksi risteytyksissä.

    Moisanderien mukaan suffolkia voi pitää jossain määrin texelin haastajana. ”Se kasvaa teuraskypsäksi muutaman viikon nopeammin, mutta on myös herkempi rasvoittumaan. Täydellistä lehmä- tai lammasrotua ei olekaan, kaikissa on puutteensa ja etunsa.”

    Entuudestaan tilalla oli suomenlampaita. Ensimmäisiä suffolk-karitsoja odotetaan viimeistään toukokuussa, sillä ainakin osan uuhista pitäisi olla tiinehtynyt jo Tanskassa.

    Suffolkia ei ole Suomessa ennen ainakaan laajemmin kasvatettu, joten aika ja kokemus näyttävät, miten sen kanssa on parasta toimia, isäntä tuumaa.

    Kiinnostusta uuteen rotuun tuntuu olevan lampureilla laajemminkin.

    ”Varmaan muutkin ovat pohtineet suffolkien tuontia, rotu on puuttunut Suomesta.”

    Suffolkilla on pitkät perinteet vahvoissa lammastalousmaissa. Rotu on kehitetty Iso-Britanniassa ja on kotimaansa lisäksi tärkeässä roolissa myös muun muassa Uuden-Seelannin ja Yhdysvaltojen lammastaloudessa.

    Artikkelin aiheet
    suffolk-lammas
    lammasrotu
    karjatalous
    Anttilan tila
    Juha Moisander
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle