

Kylvösiementen käsittelyyn erikoistuneessa Vihervakassa käy kilke ja suhina. Tuotantohalliin on kesän aikana noussut linjasto kylvösiemenen lämpökäsittelyyn.
Heinäkuun lopulla laitteistoa testattiin hollantilaisen ja ruotsalaisen asentajan johdolla. Vihervakan toimitusjohtaja Heikki Lehtimäki seurasi touhua tyytyväisenä.
”Tämä on yhtiön historian suurin yksittäinen investointi. Uskon, että Thermoseedillä on hyvät markkinat Suomessa. Ruotsissa ja Norjassa puolet myydystä siemenestä on Thermoseed-käsiteltyä.”
Höyrytyslaitteisto täyttää kokonaisuudessaan yhden tuotantohallin. Halliin valmistui myös pakkauslinja, jossa Thermoseed-käsitellyt siemenet pakataan omalla ja peitatut siemenet omalla linjallaan.
Investoinnin tarkkaa hintaa Lehtimäki ei kerro, mutta kyse on hänen mukaansa kuitenkin ”miljoonaluokan investoinnista”.
Kylvösiemenen lämpökäsittely ei ole uusi asia. Siementä on puhdistettu taudeista niin jo kaukaisessa historiassa.

Lantmännen Bioagrin kehittämä Thermoseed on ensimmäinen teollisen mittakaavan lämpökäsittelymenetelmä. Hollannissa valmistettavia ThermoSeed-laitteistoja on asennettu Ruotsiin, Norjaan, Sveitsiin, Hollantiin ja Ranskaan.
Käsittelyn tarkin paikka on höyryn lämpötila. Höyryn pitää tappaa taudinaiheuttajat, mutta jättää siemenen elinvoima jäljelle. Käytettävä lämpötila vaihtelee viljaerittäin.
Ruotsin maatalousyliopiston ja Lantmännenin tutkimukset ovat osoittaneet, että menetelmä toimii ja lämpökäsitelty siemen tuottaa paremman sadon kuin käsittelemätön. Peitatun siemenen ja lämpökäsitellyn siemenen sadoissa ei ole havaittu eroja.

Lantmännenin koetilalla Hauholla viime vuonna tehdyissä kokeissa Thermoseed-käsitellyn ohran hehtaarisato oli 7 250 kiloa, kun käsittelemättömien koeruutujen sato jäi 6 350 kiloon.
Peitatuilla siemenillä kylvettyjen koeruutujen sato oli 6 750 kiloa. Suomessa kokeita on tehty niin vähän, että tilastollisesti luotettavaa eroa menetelmien välille ei ole vielä saatu.
Lantmännen Agron myyntijohtaja Juho Urkko kertoo, että lämpökäsittely tehoaa erityisesti tyvi- ja lehtilaikkutauteihin.
”Ohran lentonokeen Thermoseed-käsittely ei tehoa. Siihen tarvitaan aina peittaus”, Urkko sanoo.
Vihervakka lähettää vastaanotetuista siemeneristä näytteet Ruotsiin analysoitaviksi. Jos jyvistä löytyy lentonokea, erät ohjataan normaalille peittauslinjalle.
Urkon mukaan Thermoseed-käsittely rikkoo siemenen itämislepoa, mikä tasoittaa orastumisen. Thermoseed-käsiteltyä siementä voidaan käyttää myös luomuviljelyssä ja pohjavesialueilla.
”Ruotsissa tuotettua Thermoseed-siementä oli myynnissä keväällä. Vihervakassa käsitelty siemen tulee markkinoille talvella ja ensi kevään kylvöjä voi tehdä Thermoseedillä. Thermoseedin hinta on perinteisellä tavalla peitatun siemenen tasolla”, Urkko lupaa.