

Toni Harju urakoi säilörehua kolmen ajosilppurin voimin. Viime kesänä ajettuja hehtaareja tuli yhteensä noin 6 000. Töissä on sesonkina kuusi työntekijää.
Harju osti ensimmäisen ajosilppurinsa 22-vuotiaana vuonna 2005.
”Polttoaineen hinta ei ole koskaan ollut näin korkealla. En muista, että olisin koskaan ostanut polttoainetta yli 1,25 eurolla litralta alvittomana, ja nyt hinta heiluu puolentoista euron paikkeilla”, Harju sanoo.
Viime viikolla oli toiveita Hormuzinsalmen avaamisesta, mikä olisi voinut helpottaa hintapainetta. Tilanne salmella ei ole kuitenkaan helpottanut eivätkä hinnat lähteneet tällä viikolla laskuun toiveista huolimatta.
”Polttoaineen hinta ei ole koskaan ollut näin korkealla.”
Harjun urakointisopimuksissa on aivan alusta lähtien ollut polttoaine-ehto. Se tarkoittaa, että kun polttoaineen hinta nousee, Harju nostaa urakointitaksaa. Kun polttoaineen hinta puolestaan laskee, polttoaine-ehdon mukaisesti myös urakointitaksaa lasketaan.
”Taksa määritetään sen mukaan, millä hinnalla polttoainetta ostetaan, kun hommia aletaan tekemään”, hän sanoo.
Polttoaineen hinta nousi vuonna 2022, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Taksoja piti nostaa.
”Kyllä se karvastaa ja minulla on huono omatunto siitä, että joudun taksaa nostamaan”, Harju harmittelee. Toisaalta esimerkiksi kesällä 2023 urakointihintoja pystyi laskemaan polttoaineen hinnan vanavedessä.
”Hyvällä mielellä lasken taksaa. Asiakkaiden ei tarvitse erikseen valvoa asiaa, vaan meillä vallitsee keskinäinen luottamus.”
”Jos ei saisi polttoaineen hintaa siirtää taksoihin niin tästä touhusta katoaisi pohja pois”, Harju toteaa.
Tunnissa saattaa yhdellä ajosilppurilla kulua 50–60 litraa polttoainetta.
Harjulle oli alusta asti selvää, että polttoaine-ehto on sopimuksiin laitettava.
”Maatalouden puolella on vain harvoja urakointitöitä, missä kuluu sama määrä polttoainetta kuin ajosilppurissa.”
Tunnissa saattaa yhdellä ajosilppurilla kulua 50–60 litraa polttoainetta.
”Iso traktori voi kuluttaa hetkellisesti saman verran, mutta traktorilla harvoin käytetään täyttä tehoa pitkäaikaisesti. Ajosilppuria pyritään ajamaan mahdollisimman paljon maksimiteholla, jolloin hyötysuhde on paras.”
Säilörehu-urakoinnissa Harjun yrityksessä saattaa kulua jopa 2 000–3 000 litraa polttoainetta päivässä.

Ilvesjoella neljän robotin maitotilaa pyörittävä Jari Ilvessaari on yksi Harjun asiakkaista. Ilvessaari ei tunnu hinnan nousua stressaavan.
”Tämä on onneksi tiedossa, ja muita vaihtoehtoja ei ole, kuin saada tulevan kesän rehut pellosta pois, maksoi mitä maksoi”, hän sanoo.
Ilvessaari varautuu noin 15 prosenttia korkeampaan säilörehu-urakointilaskuun, Harjun arvio puolestaan on ”joitain prosentteja”.
Harju arvelee, että tänä kesänä neuvotellaan asiakkaiden kanssa pidemmistä maksuajoista.
”Oletusarvo on, että asiakkailla on nyt kuivempi kassa, kun apulantojenkin hinnat ovat nousseet.”
Kasvukaudet ovat ehtineet pidentyä Harjun uran aikana sen verran, että nykyisin parille asiakkaalle on kokeiltu korjata jo neljättä säilörehusatoa.