• Lantmännen tyytyväinen alkuvuoteensa: Suomi saatiin plussan puolelle

    Tammi–maaliskuussa liikevoittoa kertyi noin 49 miljoonaa euroa, kun samaan aikaan viime vuonna euroja oli kasassa noin 32 miljoonaa euroa.
    Lantmännen-osuuskunnan omistaa vajaa 20 000 ruotsalaista maataloustuottajaa.
    Lantmännen-osuuskunnan omistaa vajaa 20 000 ruotsalaista maataloustuottajaa.  Kuva: Janne Riikonen
    Maatalous|Talous
    4.6.202609:56
    Maija Ala-Siurua

    Pohjoiseurooppalainen maatalous- ja elintarvikealan osuuskunta Lantmännen kasvatti liikevoittoaan ja -vaihtoaan alkuvuodesta.

    Tammi–maaliskuussa liikevoittoa kertyi noin 49 miljoonaa euroa, kun samaan aikaan viime vuonna euroja oli kasassa noin 32 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi 3,4 prosenttia ja oli noin 1,8 miljardia euroa.

    Swecon-divisioona ei ole kuulunut Lantmännen-konserniin enää 1. helmikuuta alkaen.

    Yhtiön kaikki divisioonat paransivat tulostaan viime vuoden alkupuoleen verrattuna geopoliittisesta ja taloudellisesta epävarmuudesta huolimatta, kertoo yhtiön tiedotteessa toimitusjohtaja Magnus Kagevik.

    Maatalousdivisioonan tulos oli noin 15 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin tulos oli noin 7 miljoonaa euroa.

    Kagevikin mukaan maatalousdivisioonassa oli erityisen ilahduttavaa Suomen maatalousliiketoiminnan nousu plussan puolelle sekä Lantmännen Maskin -liiketoiminnan kehitys. Jälkimmäisen tulosparannus johtui erityisesti huolto- ja korjaustoiminnan myönteisestä kehityksestä.

    Energiadivisioonan tulos oli noin 13 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin tulos oli noin 9 miljoonaa euroa. Parannusta vauhditti Lantmännen Biorefineries -liiketoiminnan kehitys etanolin korkean hinnan siivittämänä. Jatkamme yritysostoja rakentaaksemme uusia tulonlähteitä Sweconin myynnin jälkeen, Kagevik kertoo.

    Elintarvikedivisioonan tulos oli noin 21 miljoonaa euroa eli lähes edellisvuoden lukemissa. Pieni tulosparannus johtui pääasiassa Scan Sverige -liiketoiminnan myönteisestä kehityksestä, jota vauhdittivat myynnin kasvu, tuotannon tehokkuus sekä Lindvalls Charkin ostaminen vuosi sitten toukokuussa, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

    Yhtiön elintarviketuotemerkkejä ovat muun muassa Vaasan, Finn Crisp ja Myllyn Paras.

    Juttua korjattu 7.6. klo 12:16. Liikevaihto oli noin 1,8 miljardia euroa, ei miljoonaa.

    Lisää aiheesta
    • Viljalaivan lastaus Naantalissa.

      Talous | Poikkeuksellisen suuri lasti suomalaista rehuvehnää matkaa Belfastiin

      Tilaajalle
    • Leipurin on tukkuyritys, jonka tuotevalikoima on laaja. Kuvituskuva.

      Elintarviketeollisuus | Yli satavuotias elintarvikealan suomalaisyritys myytiin Ruotsiin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Lantmännen
    liiketoiminnan tulos
    maatalous
    energiadivisioona
    elintarviketeollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle