• Hailuoto huutaa vettä: "Viisi millimetriä on satanut vapun jälkeen"

    Vielä pari viikkoa sitten Jaakko Havana odotti hyvää satoa ohrapelloiltaan. Sato jäänee puoleen normaalista.
    Maitotilan isäntä Jaakko Havana esitteli ohrakasvustoaan maanantaina. Arviolta puolet sadosta on menetetty kuivuuden vuoksi.
    Maitotilan isäntä Jaakko Havana esitteli ohrakasvustoaan maanantaina. Arviolta puolet sadosta on menetetty kuivuuden vuoksi. Kuva: Pekka Fali
    Maatalous
    25.7.201813:55
    Suvi Jylhänlehto

    "Viisi millimetriä on satanut vapun jälkeen", Luovontien varressa sijaitsevan maitotilan isäntä Jaakko Havana laskee.

    Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä satoi pari milliä, mutta se riitti vain kastelemaan maan pintaa.

    Sitä ennen satoi viimeksi juhannuksena.

    Hailuodon saari huutaa vettä. Havanan ohrakasvusto on paikoin kuivuudesta keltainen.

    "Pari viikkoa sitten näytti vielä hyvältä. Sitten on mennyt huonoksi, kun yökaste loppui."

    Havanan mukaan potentiaalia olisi ollut hyvään viljasatoon lämpösumman ansiosta, mutta sadetta olisi tarvinnut.

    Jyvät jäävät pieniksi. Sato jää alle kahteen tonniin hehtaarilta, hän ennakoi. Normaalisti hän on päässyt noin 3,5–4 tonnin hehtaarisatoon.

    Havanalla on 20 lypsävää ja saman verran nuorkarjaa. Omille eläimille hän on saanut talven rehut kerättyä.

    "Ensimmäinen säilörehusato onnistui hyvin", hän iloitsee. Se korjattiin jo 12. kesäkuuta.

    Toinen sato korjattiin torstaina, mutta se oli ehtinyt jo kulottua.

    Jos kolmas sato onnistuu, se menee myyntiin.

    Artikkelin aiheet
    Hailuoto
    kuivuus
    maatila
    ohra
    sato
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle