• Tangomarkkinat heti perään

    Maatalous
    3.7.201316:00
    Veikko Niittymaa

    Jos oli näyttelyn rakentaminen iso työ, purkaminen on vielä kiihkeämpää.

    Alue pitää siivota ennalleen keskiviikkoon puoleen päivään mennessä, sillä silloin paikalle saapuvat karavaanarit, jotka alkavat valmistautua viikonlopun tangomarkkinoihin, toteaa näyttelypäällikkö Henri Honkala Proagria Etelä-Pohjanmaalta.

    Aikataulu on niin tiukka, että töitä tehdään kahdessa vuorossa. Honkala uskoo, että urakasta selvitään. Rakentaminenkin sujui hyvin aikataulussa.

    Viikonloppuna satoi reippaasti, ja märkyys haittasi jonkin verran rakentamista, kun raskailla koneilla jouduttiin liikkumaan pehmenneillä nurmikoilla. Jäljet paikattiin kuorikkeella, eikä näyttelyssä tule kulkuongelmia.

    Suurin osa näyttelykentästä on asfalttia tai sorapintaa.

    Honkala on kiertänyt kenttää ja todennut sen koon. Hän suosittelee tulijoita miettimään etukäteen kiinnostavimmat kohteet. Koko alueen kiertäminen on iso urakka yhdessä päivässä varsinkin, kun suuri osa ajasta kuluu tuttuja tavatessa.

    VEIKKO NIITTYMAA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    tangomarkkinat
    ProAgria Etelä-Pohjanmaa
    Henri Honkala
    näyttely
    Etelä-Pohjanmaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle