• Bayerin osakekurssi syöksyi uuden glyfosaattiratkaisun jälkeen

    San Fransiscossa tuomioistuin päätti yksimielisesti, että glyfosaatti aiheuttaa syöpää.
    Kalifornialainen tuomioistuin päätti tiistaina, että glyfosaatti aiheuttaa syöpää.
    Kalifornialainen tuomioistuin päätti tiistaina, että glyfosaatti aiheuttaa syöpää. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous
    20.3.201917:52
    Veikko Niittymaa

    Monsantosta ja glyfosaatista on tulossa yhä suurempi riippa saksalaiselle Bayerille. Bayerin osakekurssi notkahti keskiviikkona yli 12 prosenttia sen jälkeen, kun jo toinen yhdysvaltalainen oikeus katsoi, että glyfosaatti aiheuttaa syöpää.

    Sanfransiscolainen tuomioistuin oli yksimielinen glyfosaatin ja syövän yhteydestä, mutta ei ottanut vielä kantaa imusolmukesyöpään sairastuneen Edwin Hardemanin kanteeseen. Vastuut ja vahingot tullaan ratkaisemaan toisessa käsittelyssä, joka alkaa tänään keskiviikkona.

    Bayer ilmaisi välittömästi ratkaisun jälkeen olevansa pettynyt päätökseen. Yhtiö on kiistänyt koko kiistan ajan, että glyfosaatti aiheuttaa syöpää.

    Bayer osti Monsanton vuosi sitten runsaan 50 miljardin euron hinnalla.

    Bayerin osakekurssin tiistainen romahdus oli suurin päivälasku 16 vuoteen ja kurssiluisu sulatti yhtiön arvosta noin 8 miljardia euroa.

    Glyfosaatti on maailman eniten käytetty rikkakasvien torjunta-aine. Monsanton Roundup oli ensimmäinen kaupallinen glyfosaatti, mutta tehoaineen patentit ovat vanhentuneet ja markkinoilla on useiden valmistajien tuotteita.

    Bayer ei ole julkistanut glyfosaatin myyntilukuja.

    Yritys tiedotti tiistaina, että se luottaa nyt alkavan toisen käsittelyn todisteiden todisteiden osoittavan, että Monsanton käyttäytyminen on ollut tarkoituksenmukaista ja että yrityksen ei pitäisi olla vastuussa Hardemanin syövästä.

    Menossa oleva kiista on vasta toinen oikeuteen päätynyt tapaus. Vireillä on kaikkiaan 11 200 kannetta Yhdysvalloissa.

    Elokuussa Bayer tuomittiin maksamaan kalifornialaiselle miehelle 250 miljoonan euron korvaukset, mutta myöhemmin korvaussummaa alennettiin runsaaseen 60 miljoonaan euroon.

    EU myönsi viime vuonna viiden vuoden jatkoajan glyfosaatille, jonka haitallisuudesta ei ole päästy yksimielisyyteen.

    WHO arvioi vuonna 2015 glyfosaatin altistavan todennäköisesti syövälle. EU:n elintarviketurvallisuusvirasto Efsa on puolestaan todennut, että aine on oikein käytettynä turvallista käyttää.

    Sanfransiscolaisen tuomioistuimen päätöksestä kertoivat muun muassa Reuters ja Bloomberg.

    Artikkelin aiheet
    Bayer
    Monsanto
    glyfosaatti
    osakekurssi
    tuomioistuinratkaisu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle