• HKScan lisännyt teurashankintaa Itä-Suomessa

    HK Scan kertoo lisänneensä naudanlihan hankintaa Itä-Suomessa. Sen hankintayhtiö HK Agrissa odotetaan uusien tuottajien siirtyvän sen leiriin nyt, kun Outokummun teurastamo ottaa ainoana vastaan nautoja.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    30.4.201312:13
    MT toimitus

    ”Naudan hankintamäärät ovat kasvaneet ja teurastamoamme on kehitetty sen mukaisesti”, kertoo HK Agrin toimitusjohtaja Veli-Matti Jäppilä yhtiön tiedotteessa.

    Outokummun nautateurastamo on ollut vuodenvaihteen jälkeen ainoa laatuaan Itä-Suomessa Atrian keskitettyä nautojen teurastukset Kauhajoelle.

    HK Agrin nautojen hankinnasta vastaava johtaja Sami-Jussi Talpila kertoo yhtiön välitettäväksi tulevien vasikoiden määrän nousseen Itä-Suomessa.

    ”Niitä riittää hyvin myös uusiin kasvattamohankkeisiin. Toivomme tämän myönteisen kehityksen saavan käyntiin myös uusia investointihankkeita”, hän toteaa.

    ”Uskomme tuottajamäärän vielä kasvavan, kun alueen tuottajat tekevät ratkaisuja sopimuskumppaneistaan lähikuukausien aikana.”

    HK Scan pitää valttinaan Itä-Suomessa eläinten kohtuullisia kuljetusmatkoja. Valtaosa teurasnaudoista tuodaan tiedotteen mukaan teurastamolle noin 150 kilometrin säteeltä. Outokumpuun on Iisalmesta noin 160, Nurmeksesta alle 120, Savonlinnasta noin 130 ja Joensuusta alle 50 kilometriä.

    Kolme viime vuoden aikana Outokummun teurastamoon on rakennettu uutta varastotilaa, kylmäainekeskus sekä autopesula. Laajennuksen myötä varastoon on saatu lisää tilaa yli sadan naudan ruhoille.

    Outokummussa leikattu liha siirtyy teurastamosta jatkojalostukseen Mikkeliin ja Vantaalle. Luomu- ja liharotuiset naudat lähetetään Lihatukku Harri Tammiselle, joka on erikoistunut pihvirotuisten nautojen leikkuuseen ja jatkojalostukseen. Niin ikään Vantaalla toimiva Tammisen lihatukku on HK Scanin osakkuusyhtiö.

    Artikkelin aiheet
    naudanliha
    HKScan
    hankinta
    Itä-Suomi
    teurastamo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle