• Tuttavallinen kärppä torjuu tuholaisia Ylä-Koron tilalla Virroilla – "Utelias se on, mutta ei vaikuta koskaan vihaiselta"

    Syksyllä pihapiiriin ilmestynyt pienpeto tarkkailee tilan puuhia ja saalistaa ahkerasti.
    Arkistokuva kärpästä.
    Arkistokuva kärpästä. Kuva: Kari Kytö
    Maatalous
    31.12.202114:00
    Terhi Torikka
    Kärppä liikkuu usein esimerkiksi traktorin lähistöllä. Kuva on Ylä-Koron tilan joulukalenterista Facebookissa.
    Kärppä liikkuu usein esimerkiksi traktorin lähistöllä. Kuva on Ylä-Koron tilan joulukalenterista Facebookissa. Kuva: Ylä-Koron tila

    Virroilla sijaitsevan Ylä-Koron kotieläintilan pihapiiriin muutti syksyllä omatoimisesti kärppä, jota tilan väki näkee nykyisin päivittäin.

    "Aamulla se olisi usein tulossa traktorin kyytiin, kun lähden liikkeelle", Heikki Jussila kertoo.

    Hän näkee kärppää muutenkin pitkin päivää. Usein se liikkuu hallin tai kuivaamon lähellä kyttäämässä jyrsijöitä.

    "Jos jotain näprää paikoillaan, se tulee usein lähelle katsomaan. Utelias se on, mutta ei vaikuta yhtään vihamieliseltä. Toki emme ole yrittäneetkään siihen koskea, silloin varmaan purisi."

    Rohkeasti kärppä liikkuu myös tilan koirien häkin ulkopuolella saaden ne haukkumaan, ja saattaa joskus ryöstää niiltä ruokanappuloitakin.

    Kärppä vaikuttaa asustelevan pihan rakennusten alla. "Aika usein se ilmestyy näkyviin tilamyymälän alta", Jussila sanoo.

    Hän ei ole huomannut, että se olisi tehnyt tihutöitä. "Ei ole ollut haittaa. Voihan se jotakin eristeitä olla pesään vienyt, mutta tuskin siitä suurta haittaa on."

    Ylä-Koron tilalla on noin 70-päinen ylämaankarja sekä hevosia, vuohia, lampaita, maatiaiskanoja ja minipossuja. Tila myy lihaa suoramyyntinä, ja on tilauksesta avoinna myös vierailijoille.

    Kärppä vaikuttaa tehokkaalta tuholaisten torjujalta, sillä usein sen suussa nähdään saalista. Tilan joulukalenterissa todettiinkin 22. joulukuuta kärpän ilmeisesti huomanneen, "että täällä on paljon hiiriä ja rottia ja muuta syötävää, sillä päätti jäädä asumaan tänne. Meille tämä järjestely sopii vallan mainiosti".

    Artikkelin aiheet
    kärppä
    Ylä-Koron tila
    Virrat
    tuholaistorjunta
    maaelämä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle