• Vievätkö kylmät yöt varhaisperunan? ”Jos hallaa tulee, niin sitten vaan sadetetaan”

    ”Toivottavasti taivaalta tulisi vettä, mutta sitä ei nyt näytä olevan tulossa.”
    Kotimaista varhaisperunaa alkaa pian tulla pieniä määriä markkinoille.
    Kotimaista varhaisperunaa alkaa pian tulla pieniä määriä markkinoille. Kuva: Pasi Leino
    Maatalous|Kasvintuotanto
    25.5.202315:30
    Satu Lehtonen

    Lähiöinä lämpötila saattaa laskea hallan tai jopa pakkasen puolelle, Ilmatieteen laitos varoittaa. Miten käy varhaisperunan?

    ”Jos hallaa tulee, niin ei siinä muuta vaihtoehtoa ole kuin että ajetaan vettä päälle”, Jussi Launto Sauvosta toteaa.

    Sadetus on perinteinen tapa suojella perunaa hallalta. Tällä hetkellä on niin kuivaa, että vesi olisi hyödyksikin, Launto sanoo.

    ”Toivottavasti taivaalta tulisi vettä, mutta sitä ei nyt näytä olevan tulossa.”

    Tilalla on kasvussa runsas kolme hehtaaria varhaisperunaa. Muovit poistettiin kasvustojen päältä hiukan ennen toukokuun puoliväliä. Suojana ovat vielä harsot.

    Launto arvelee pääsevänsä nostamaan perunaa kesäkuun 10. päivän jälkeen. Satomäärää hän ei vielä lähde arvioimaan, mutta toteaa, että tilanne näyttää suhteellisen normaalilta.

    Nauvossa, Houtskärissä ja Rymättylässä varhaisperunaa aletaan nostaa jo ensi viikolla, Launto sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Lämpimän keskiviikon jälkeen sää viilenee.

      Sää | Helteinen sää väistyy loppuviikolla – luvassa sateita ja jopa hallaa

    • Laitilalainen Juho Aula pitää vielä muovit harsojen alla varhaisperunalohkoillaan.

      Kasvintuotanto | Kylmyys ei hyydytä varhaisperunan satotoiveita

      Tilaajalle
    • Varhaisperunan istutuskausi avattiin tänään Kemiönsaarella.

      Maatalous | Varhaisperunan istutukseen päästiin tänään Kemiönsaarella

    • Santeri Vähätalo kylvi Liedossa kauraa maanantaina. Traktorin tuplarenkaat ehkäisevät pellon tiivistymistä.

      Kasvintuotanto | Video: ”Tämä on viljelijän parasta aikaa” – kylvöt jyrähtivät käyntiin etelässä, MT:n haastattelemilla isännillä nyt yksi toive

    • Kuorimisniksi toimi, mutta nopeampaa se ei välttämättä ollut.

      Ruoka | Näinkö peruna pitäisi kuoria? Testasimme hittivideolla esiteltyä niksiä

    Artikkelin aiheet
    varhaisperuna
    halla
    sadetys
    Sauvo
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle