• Nautatilojen talousahdinko on lisännyt luopumishaluja

    Harvempi kuin joka toinen naudanlihaa tuottava tila on kyselyn mukaan jatkamassa vuoteen 2030 saakka.
    Emolehmätiloista 53 prosenttia jatkaa vuoteen 2030 asti. Jatkamishaluissa on paikallisia eroja.
    Emolehmätiloista 53 prosenttia jatkaa vuoteen 2030 asti. Jatkamishaluissa on paikallisia eroja.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Lihantuotanto
    22.8.202212:00
    Fanny Niittymaa

    Naudanlihaa tuottavien tilojen halu jatkaa tuotantoa on selkeästi vähentynyt, selviää Kantar TNS Agrin tekemästä kyselystä.

    Harvempi kuin joka toinen tila on kyselyn mukaan jatkamassa vuoteen 2030 saakka.

    Emolehmätiloista 53 prosenttia jatkanee vuoteen 2030 asti. Pohjois-Suomessa jatkavien osuus on vain 35 prosenttia, kun taas esimerkiksi Pohjanmaalla vastaava luku on 64 prosenttia.

    Teuraskasvatukseen erikoistuneista nautatiloista keskimäärin 40 prosenttia aikoo jatkaa tuotantoa vuonna 2030. Tilojen välillä on alueellisia eroja: Lounais-Suomessa ja Pohjanmaalla yli puolet tiloista jatkaa, mutta Pohjois-Suomessa ja Etelä-Suomessa jatkamishaluja vuosikymmenen lopulla on vain neljäsosalla.

    Ostovasikkatilojen määrä tulee vähenemään vuosikymmenen loppuun mennessä lähes puoleen tämän vuoden tilamäärästä.

    Kuva naudanlihatilojen kannattavuudesta ja tulevaisuudennäkymistä on heikentynyt huomattavasti vuodesta 2020.

    Nautojen teuraskasvattajat ovat kaikista maatalousyrittäjistä tyytymättömimpiä nykyiseen työhönsä.

    Vain 7 prosenttia teuraskasvattajista kertoo olevansa erittäin tyytyväinen työhönsä, 27 prosenttia melko tyytyväinen.

    Melko tyytymättömiä työhönsä on teuraskasvattajista 15 prosenttia ja erittäin tyytymättömiä 23 prosenttia.

    Vuoden 2022 naudanlihantuotannon määräksi arvioidaan 84 miljoonaa kiloa. Jos vain todennäköisinä pidetyt investoinnit toteutuvat, lehmien kokonaismäärä vähenee 15 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

    Teuraspainon arvioidaan pysyvän korkeintaan nykytasolla, jolloin tuotanto vähenee 72 miljoonaan kiloon vuonna 2030.

    Teuraskasvatuspaikoista voi tulla pulaa. Teuraskasvatushalukkuuden mukaan naudanlihantuotanto vähenee 58 miljoonaan kiloon vuonna 2030.

    Sekä emolehmätilojen että lihanautatilojen yksikkökoko nousee huomattavasti vuoteen 2030 mennessä.

    Tällä hetkellä erikoistuneilla nautatiloilla on keskimäärin 159 nautaa. Vuonna 2030 tilakoon odotetaan olevan 227 nautaa per tila.

    Emolehmätiloilla on tällä hetkellä keskimäärin 33 lehmää. Vuonna 2030 määrä on jo 49.

    Suurimmat, yli 300 nautapaikan ostovasikkatilat, jatkavat todennäköisimmin tuotantoaan vuonna 2030. Näistä tiloista 69 prosenttia jatkaa vuosikymmenen loppuun.

    Alle 20 nautapaikan ostovasikkatiloista vain neljännes aikoo jatkaa tuotantoa vuonna 2030.

    Lihanautatilojen investointihalukkuus tuotantorakennuksiin on karjatiloista kaikkein pienintä.

    Nautatiloista vain 13 prosenttia suunnittelee seuraavan viiden vuoden aikana uus- tai laajennusrakentavansa.

    Investointihalukkuus on vähentynyt viime vuosien aikana erityisesti muilla kuin emolehmätiloilla. Muista nautatiloista vain 6 prosenttia aikoo seuraavan viiden vuoden aikana rakentaa uutta navettaa tai laajentaa nykyistä. Vain 9 prosenttia aikoo tehdä peruskorjausta.

    Emolehmätiloilla tuotantorakennusinvestointihalukkuus on pysynyt viime vuosien tasolla. 19 prosenttia tiloista aikoo viiden vuoden aikana uudisrakentaa tai laajentaa, ja 22 prosenttia aikoo tehdä peruskorjauksen.

    Suurimpana uus- tai laajennusinvestoinnin esteenä tai hidasteena on kyselyn mukaan tuotannon heikko kannattavuus. Näin kertoi puolet vastaajista. Kannattavuuden lisäksi epävarmuus tulevasta estää tai hidastaa investointeja.

    Luomutilojen osuus emolehmätiloista on kasvanut kahdessa vuodessa 8 prosenttiyksikköä, mutta kiinnostuneiden määrä on vähentynyt.

    Luomutilojen määrä vähenee tulevaisuudessa, mutta yksikkökoko kasvaa.

    Kantar TNS Agrin aineisto muodostui 1010 maitotilasta ja 595 naudanlihaan erikoistuneesta tilasta. Koko tutkimusaineisto on painotettu vastaamaan kaikkia maatiloja. Tiedot kerättiin helmi–maaliskuussa 2022.

    Lue myös:

    Nautoja kuljetetaan jopa 500 kilometrin päähän teurastettavaksi – MTK on huolissaan sekavasta kuljetus- ja teurastusjärjestelmästä ja ehdottaa ratkaisua lihataloille

    Joka viides sikatila on lopettanut kahdessa vuodessa, tahdin arvioidaan edelleen kiihtyvän

    Artikkelin aiheet
    nautatilat
    naudanlihan tuotanto
    maatalouden kannattavuus
    investoinnit
    Kantar TNS Agri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys