• Rehtori perustelee agrologien kaupunkiopintoja: "Ristiinpölytyksestä olisi hyötyä"

    Seinäjoen ammattikorkeakoulun rehtori Tapio Varmola sanoo, etteivät opiskelijat yleensäkään ole kannattaneet toimipaikkojen lakkautuksia, mutta myöhemmin mielet voivat olla toisenlaisia.
    Rehtori Tapio Varmolan mukaan agrologiopintojen siirrosta Seinäjoelle koituisi toiminnallisia ja taloudellisia hyötyjä.
    Rehtori Tapio Varmolan mukaan agrologiopintojen siirrosta Seinäjoelle koituisi toiminnallisia ja taloudellisia hyötyjä. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous
    3.4.201716:23
    Hanna Lensu

    Toukokuun viimeisellä viikolla pitäisi tulla päätös siitä, jatkuuko agrologien koulutus nykyiseen tapaan Ilmajoella vai siirtyvät teoriaopinnot Seinäjoen keskustaan, kertoo Seinäjoen ammattikorkeakoulun rehtori Tapio Varmola.

    Hänen mukaansa ilmajokelaisia huolestuttavat siirtosuunnitelmat johtuvat siitä, että muutosta ehdotettiin ulkopuolisella taholla teetetyssä kehittämisarviossa.

    Agrologikoulutus kuuluu elintarvike- ja maatalousalan yksikköön, jossa opiskelee myös restonomeja ja elintarvikeinsinöörejä.

    "Yksikkö on toiminut kolmen vuoden ajan. Perusidea on hyvä, siinä on koko ruokaketju. Mutta toiminnalliset ja taloudelliset tulokset eivät ole olleet riittävän hyviä. Sen vuoksi teetettiin ulkopuolinen arvio kehittämistarpeista."

    Varmola uskoo, että laajemmasta opintotarjonnasta Seinäjoella olisi maatalousalan opiskelijoille etua.

    "Tällaisesta ristiinpölytyksestä olisi hyötyä. Agrologit voisivat Seinäjoen kampuksella hyödyntää liiketalouden ja tekniikan opintoja."

    Taloudellisella puolella painaa Varmolan mukaan se, että Ilmajoen tiloista joudutaan maksamaan toisen asteen koulutusta järjestävälle koulutuskuntayhtymä Sedulle.

    "Tilojen käytöstä maksetaan korvauksia, jotka ovat aivan liian korkeat. Se on yksi suhteellisen painava asia", Varmola sanoo.

    "Ilmajoella on toimittu 36 vuotta ja sinne ei ole investoitu juuri mitään muuta kuin navetta vuonna 2002. Sekin on osoittautunut vanhentuneeksi."

    Hänen mukaansa jonkun pitäisi investoida, mutta tuo joku ei ole ammattikorkeakoulu, ellei sen hallitus muuta nykyistä linjaustaan.

    Opiskelijoiden reaktion Varmola ymmärtää, vaikkakin hänen kokemuksensa mukaan mielet saattavat muuttua myöhemmin. Hän on ollut toteuttamassa useita opiskelutoimipaikkojen lakkautuksia.

    "Yleensä mitään niistä muutoksista eivät opiskelijat ole kannattaneet etukäteen."

    Hän myöntää kuitenkin, että maatalousalalla tilanne on erityinen, kun opiskelu liittyy niin vahvasti käytännön tekemiseen.

    "Tulemme jatkamaan keskustelua opiskelijoiden kanssa myös mielenosoituksen jälkeen."

    Ilmajoen agrologiopiskelijat vastustavat siirtoa kaupunkikeskustaan mielenosoituksella: "Eihän tätä tahdo uskoa todeksi"

    Artikkelin aiheet
    agrologikoulutus
    Seinajoen ammattikorkeakoulu
    Ilmajoki
    koulutuksen järjestäminen
    Tapio Varmola
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle