• Rapsin hinta nousee öljyn tuotannonrajoitusten mukana

    Raakaöljyn kallistuminen ja palmuöljyn niukkuus tukevat rypsin ja rapsin hintoja.
    Rapsia tuotettiin tänä vuonna maailmalla vähemmän kuin kulutetaan.
    Rapsia tuotettiin tänä vuonna maailmalla vähemmän kuin kulutetaan. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    19.12.201613:27
    Tuure Kiviranta

    Öljyn hinnan nousu on vahvistanut kasviöljyjen hintoja sillä biodieselin valmistuksessa käytetään etenkin soija- ja palmuöljyä. Vaikutus yltää myös rypsiin ja rapsiin.

    Raakaöljyn hinta oli viime viikolla noin 55 dollaria barrelilta. Markkinoilla arvioidaan, että hinta voi ensi vuoden alussa kohota 60 dollariin. Taustalla on tuottajamaiden sopimat tuotannonrajoitukset.

    Lähin rapsinoteeraus oli Pariisin hyödykepörssissä perjantaina 418 euroa tonnilta. Ensi vuoden elokuulle noteeraus oli 394 euroa.

    Rapsista on niukkuutta samoin palmuöljystä. Soijan tuotannon ennustetaan hienoisesti ylittävän kulutuksen.

    Palmuöljyn tuotanto on kärsinyt Malesiassa vielä El Niño -sääilmiöstä. Marraskuun tuotantomäärät olivat pienimmät sitten vuoden 2010.

    Malesia on Indonesian jälkeen suurin palmuöljyn tuottaja. Palmuöljyn osuus kaikesta käytetystä kasviöljystä on 40 prosenttia.

    Markkinat seuraavat nyt tarkasti palmuöljyn niukkuutta, mutta yleensä sen tuotanto lähtee kasvuun helmi–maaliskuun vaihteessa. Jos niin käy, on sillä vaikutusta myös rypsin ja rapsin hintaan.

    Artikkelin aiheet
    rapsi
    kasviöljy
    raakaöljy
    palmuöljy
    markkinahinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle