• Tämä satovarma ja ympärivuotinen viljelymuoto voisi soveltua tyhjilleen jääneisiin tuotantotiloihin ‒ vahvojen valttien lisäksi vertikaaliviljelyssä on varjopuoliakin

    Voisiko vertikaali- eli monikerrosviljelystä muodostua uutta liiketoimintaa maatalouteen? Sitä selvittää kaksi eteläpohjalaista oppilaitosta. Tietoa on karttunut jo paljon, ja tietoa myös jaetaan.
    Ensimmäinen sato kasvaa turvealustassa. Marjo Valtosen pitelemässä turvepaakussa on ohut paperikäärö. ”Seuraavassa vaiheessa kokeilemme muitakin kasvualustoja.”
    Ensimmäinen sato kasvaa turvealustassa. Marjo Valtosen pitelemässä turvepaakussa on ohut paperikäärö. ”Seuraavassa vaiheessa kokeilemme muitakin kasvualustoja.” Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Puutarhatuotanto
    28.5.202205:00
    Antti Kantola
    Alajärvi

    ”Nämä salaatit kasvoivat myyntikokoon kuudessa viikossa”, näyttää Marjo Valtonen vertikaaliviljelmän komeaa satoa Alajärvellä. Perinteisessä kasvihuonekasvatuksessa salaatti saavuttaisi saman koon kahdeksassa viikossa, hän kertoo.

    Useiden salaattilajien lisäksi tällä monikerrosviljelmällä kasvatetaan tilliä, vihreää ja punaista basilikaa sekä pinaattia.

    Kasvit ovat poteissaan viljelykouruissa, joiden pohjalla kiertää ravinneliuos. Kourujen yläpuolelle, melko lähelle kasveja on asennettu led-valonauhat.

    Tilan valaistus vivahtaa violettiin. Sinisen ja punaisen valon aallonpituudet ovat tärkeitä: kasvit tarvitsevat niitä yhteyttämiseen.

    Puutarhatuotannon opiskelija Sonja Isoniemi hoitaa Jamin vertikaaliviljelmää. Tässä kerroksessa kasvaa pinaattia.
    Puutarhatuotannon opiskelija Sonja Isoniemi hoitaa Jamin vertikaaliviljelmää. Tässä kerroksessa kasvaa pinaattia. Kuva: Johannes Tervo

    Marjo Valtosen esittelemä vertikaaliviljelmä on rakennettu Järviseudun ammatti-instituutin (Jami) Kurejoen-toimipisteeseen.

    ”Tämä on Jamin ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun (SeAMK) yhteinen viljelmä”, Valtonen kertoo. Hän on SeAMK:n Vertikaalinen viljely ruokatuotannossa -hankkeen projektipäällikkö eli juuri oikea henkilö määrittelemään, mitä vertikaaliviljely on.

    ”Se on viljelyä kerroksittain, keinovalossa, hallituissa olosuhteissa ja suljetussa sisätilassa.”

    Monikerrosviljely on tulevaisuudessa yksi ruuantuotannon muodoista, hän sanoo.

    ”Tarkoitus ei ole korvata avomaa- tai kasvihuonetuotantoa. Vertikaaliviljely on yksi keino lisää.”

    Tällainen on vertikaaliviljelmän ravinneliuossäiliö, Marjo Valtonen näyttää. Viljelmän kastelujärjestelmä on suljettu. Kaikki vesi, jota kasvit eivät käytä, palautuu järjestelmään.
    Tällainen on vertikaaliviljelmän ravinneliuossäiliö, Marjo Valtonen näyttää. Viljelmän kastelujärjestelmä on suljettu. Kaikki vesi, jota kasvit eivät käytä, palautuu järjestelmään. Kuva: Johannes Tervo

    Valtosen johtamassa hankkeessa selvitetään sitäkin, voisiko vertikaaliviljelystä muodostua uutta liiketoimintaa maatalouteen.

    ”Satovarmuus ja ympärivuotisuus ovat vertikaaliviljelyn parhaita puolia.”

    Kun sääolosuhteet eivät vaikuta, viljelijä pystyy valitsemaan sellaisiakin kasveja, jotka eivät muuten menesty Suomessa.

    Kastelujärjestelmä on suljettu. Niinpä ravinteita ja kasteluvettä tarvitaan vain sen verran kuin kasvit käyttävät kasvuunsa.

    Perinteiseen kasvihuoneviljelyyn ja avomaatuotantoon verrattuna vettä kuluu vertikaaliviljelyssä vähemmän.

    Tuotanto on mahdollista täysin ilman kasvinsuojeluaineita.

    Monikerrosviljelmille soveltuvia paikkoja voisi hyvinkin löytyä esimerkiksi tyhjilleen jääneistä tuotantotiloista.

    Varjopuoli on korkeat perustamiskustannukset.

    Vertikaaliviljelmä on myös energiasyöppö. Valojen lisäksi sähköä tarvitaan, jotta viljelmän lämpötila pysyy tasaisena.

    Energialaskua pystyy pienentämään esimerkiksi lämmön ja ilmankosteuden talteenotolla.

    Salaatit kasvoivat myyntikokoon kuudessa viikossa.
    Salaatit kasvoivat myyntikokoon kuudessa viikossa. Kuva: Johannes Tervo

    Jamin tiloihin rakennetun ”koelaboratorion” pinta-ala on 5,5 neliömetriä. Viljelmä on kolmikerroksinen, joten koko viljelypinta-ala on 16,5 neliömetriä.

    Huhtikuussa käyttöön otettu monikerrosviljelmä on perustettu tiedon hankkimista varten.

    ”Kun asialla on kaksi oppilaitosta, tietoa myös jaetaan. Haluamme tehdä viljelytavan tutuksi alueemme viljelijöille”, Valtonen sanoo.

    Vierailijaryhmät on otettu huomioon rakentamisessakin: viljelmän ympärillä on väljää tilaa, jotta kävijät pystyvät perehtymään niin valaistukseen, kastelujärjestelmään kuin kasvatuskouruihinkin. Ja tietenkin kasveihin.

    Led-valonauhojen ja kasvien etäisyys on säädetty sopivaksi.
    Led-valonauhojen ja kasvien etäisyys on säädetty sopivaksi. Kuva: Johannes Tervo

    Tietoa on karttunut paljon, Valtonen kertoo. Perustamisvaiheessa on opittu esimerkiksi ravinneliuoksen oikea määrä ja jakelurytmi. On löydetty oikeanlaiset kasvatuspotit sekä säädetty valonauhojen ja kasvien etäisyys sopivaksi.

    ”Seuraavassa vaiheessa aloitamme kasvualustakokeet.”

    Ensimmäinen sato kasvaa turvealustassa. Turpeen vaihtoehtoina kokeillaan hamppupohjaisia, puukuituista sekä ruokohelpi- ja järviruokopohjaista kasvualustaa. Myös rahkasammalesta ja turpeesta tehty seos testataan.

    Kasvualustakokeiden jälkeen pureudutaan jatkuvaan kasvatukseen. Tarkoitus on löytää sopiva kasvatuskierto, jotta satoa voitaisiin korjata tasaiseen tahtiin.

    Viljelmä on kolmikerroksinen. Kasvit kasvavat viljelykouruissa, joiden pohjalla kiertää ravinneliuos.
    Viljelmä on kolmikerroksinen. Kasvit kasvavat viljelykouruissa, joiden pohjalla kiertää ravinneliuos. Kuva: Johannes Tervo

    Vertikaaliviljely

    Vertikaali- eli monikerrosviljely tapahtuu keinovalossa, hallituissa olosuhteissa ja suljetussa sisätilassa.

    Viljely onnistuu ympäri vuoden. Voidaan viljellä kasveja, jotka eivät muuten menestyisi Suomessa.

    Viljelyolosuhteiden tarkka hallinta on mahdollista.

    Vertikaaliviljelmän perustamiskustannukset ovat isot.

    Varjopuoli on myös suuri energiankulutus.

    Vertikaalinen viljely ruokatuotannossa -hankkeeseen kuuluvat opintomatkatkin. ”Ensimmäinen kotimaan opintomatka järjestetään Suomen suurimmalle vertikaaliviljelmälle Robben Pikku Puutarhalle Lapinjärvelle”, SeAMK tiedottaa.

    Monikerrosviljelyn maailmanlaajuisten markkinoiden koko arvioidaan tänä vuonna noin kolmen miljardin euron arvoiseksi. Ala on kasvussa: maailmanlaajuisten markkinoiden arvoksi vuonna 2026 ennustetaan yli 5,4 miljardia euroa.

    Lue lisää:

    Millaista on tilalla, jossa kausityövoimaa ei tarvita? Valvottu kasvihuonetuotanto tulee lisääntymään räjähdysmäisesti, ennustaa vertikaaliviljelmiään kehittävä viljelijä

    Video: Suomi loistaa korkealla osaamisellaan valoviljelyssä – vertikaaliviljelmillä Lapinjärvellä robotti auttaa sadonkorjuussa

    Jättimäinen salaatti- ja yrttiviljelmä kurkottaa korkeuksiin Tanskassa – 14 kerrosta ja 7 000 neliömetriä viljelyalaa

    Näyttelijä vaihtoi teatterin vertikaaliviljelyyn – "Tässä näkee työn tuloksen"

    Vertikaaliviljelmässä ruoka kasvaa nopeasti kuluttajaa lähellä, eikä maapinta-alaa, vettä ja ravinteita tuhlaannu

    FAO-johtaja kirittää Suomea tehostamaan maataloutta ja ennallistamaan turvemaita – "Emme tarvitse uutta viljelymaata, jos lopetamme ruuan haaskaamisen"

    Vertikaaliviljelyn läpimurto antaa odottaa itseään – onko hehkutuksesta siirrytty käytäntöön vai ei?

    Artikkelin aiheet
    vertikaaliviljely
    maatalous
    salaatti
    SeAMK
    Jami
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle