• Jokien virtaukset laskussa

    Läntisen rannikkoalueen jokien virtaamat ovat yhä suuria, vaikka ne ovat kääntyneet laskuun lähes kaikissa joissa. Myös Siikajoki Pohjois-Pohjanmaalla on lähtenyt keskiviikkona loivaan laskuun, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke).
    Jussi Joki-Erkkilä Kalajoen Käännänkylältä esitteli tulvivaa Kalajokea lauantaina 28.12.2013. Joki pysyi kuitenkin lähes uomissaan vaikka tulvahuippua päivälle ennustettiin.
    Jussi Joki-Erkkilä Kalajoen Käännänkylältä esitteli tulvivaa Kalajokea lauantaina 28.12.2013. Joki pysyi kuitenkin lähes uomissaan vaikka tulvahuippua päivälle ennustettiin. Kuva: Tomi Hirvinen
    Maatalous
    2.1.201409:21
    MT toimitus

    Pohjoisempana Oulujoen alajuoksulla virtaamat saattavat vielä kasvaa hieman lähipäivinä.

    Teitä on poikki ainakin Siikajoen Mankilassa. Rakennuksille ei tiettävästi ole aiheutunut vahinkoa, Syke tiedotti eilen.

    Poikkeuksellisessa talvitulvassa useimpien länsirannikon jokien virtaamahuiput vastasivat suuruudeltaan keskimääräistä kevättulvaa. Virtaamahuiput olivat 50:een viime vuoteen verrattuna ajankohtaan nähden ennätyksellisiä.

    Järvien ja jokien vesi on ajankohtaan nähden erittäin korkealla suurimmassa osassa maata Lappia lukuun ottamatta.

    Tähän mennessä tulvavesien alle on joutunut arviolta yli tuhat hehtaaria peltoa.

    Artikkelin aiheet
    jokien virtaukset
    tulvat
    Siikajoki
    Syke
    Pohjois-Pohjanmaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle