• Pikkulintuja sairastunut salmonellaan harvinaisen paljon – tautiriski otettava maatiloilla huomioon

    Salmonella on Suomessa virallisesti vastustettava eläintauti. Salmonellabakteeri kykenee tarttumaa eläimistä ihmisiin ja toisin päin.
    Lintujen maahan nakkelemat siemenet ja kuoret on syytä siivota säännöllisesti pois, jotta salmonellabakteeri ei leviäsi ulosteiden tahriman ruuan välitetykselllä linnusta toiseen.
    Lintujen maahan nakkelemat siemenet ja kuoret on syytä siivota säännöllisesti pois, jotta salmonellabakteeri ei leviäsi ulosteiden tahriman ruuan välitetykselllä linnusta toiseen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    3.3.201806:00
    Maija Ala-Siurua

    Salmonella on tänä vuonna tappanut poikkeuksellisen paljon pikkulintuja eri puolilla maata. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tietoon on tullut 39 tapausta.

    Eniten salmonellaan on kuollut urpiaisia. Lisäksi sairastuneiden lintujen joukossa on tiaisia ja punatulkkuja.

    Sairaita ja kuolleita lintuja on löydetty muun muassa Kittilässä, Rovaniemellä, Oulussa, Valtimolla ja Salossa. Kaikkiaan salmonellaa on todettu yli 20 paikkakunnalla.

    Kuolleen linnun voi lähettää tutkittavaksi Eviran Oulun toimipisteeseen. Lintuun ei pidä koskea paljain käsin eikä kissoja tai koiria pitäisi päästä sitä syömään.

    Yksi sairas lintu pystyy tartuttamaan kymmeniä, jopa satoja muita lintuja. Salmonellariskin takia pikkulintujen talviruokintaa ei kuitenkaan tarvitse lopettaa, kunhan huolehtii ruokintapaikan siisteydestä.

    Ruuan on syytä olla kestävissä ja puhdistettavissa automaateissa, joihin linnut eivät pääse sisään, Evira ohjeistaa.

    Lintujen ruokatavat eivät ole siisteimmästä päästä. Ne levittelevät siemeniä ja kuoria ympäriinsä. Maassa lojuva ruoka houkuttelee lintuja, jotka samalla ulostavat maahan. Evira muistuttaa, että ulosteet on syytä säännöllisesti kerätä pois.

    Lintujen ruokintapaikka on hyvä sijoittaa paikalle, jossa se ei haittaa naapureita.

    Salmonella on Suomessa virallisesti vastustettava eläintauti. Salmonellabakteeri kykenee tarttumaa eläimistä ihmisiin ja toisin päin.

    Maatiloilla pikkulintujen talviruokinnan aloittamista onkin syytä harkita erittäin tarkkaan.

    Mikäli salmonella leviää tilalle, voimaan astuvat rajoittavat määräykset ja tilan on ryhdyttävä toimenpiteisiin taudin hävittämiseksi ja leviämisen estämiseksi.

    Salmonella on yleinen vitsaus lähes koko maailmassa. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa salmonellatilanne on kuitenkin suhteellisen hyvä ja ihmisten tartunnat ovat valtaosin peräisin ulkomailta.

    Suomalaiset kotieläintilat ovat vuosikymmeniä vapaaehtoisin toimin vastustaneet salmonellaa. Tämän ansiosta kotieläinketju on käytännössä salmonellaton.

    Artikkelin aiheet
    salmonella
    pikkulinnut
    eläintaudit
    Evira
    maatilat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle