• MTK-pomolta lensi jo traktorin ovi – perjantaina rytisee

    Perjantaina saapuvan Valio-myrskyn pelätään aiheuttavan pahoja tuhoja.
    Asta-myrsky teki viisi vuotta sitten näin pahaa jälkeä Savonlinnassa.
    Asta-myrsky teki viisi vuotta sitten näin pahaa jälkeä Savonlinnassa. Kuva: Sakari Martikainen
    Maatalous
    1.10.201521:55
    Hanna Lensu

    Tuottajajärjestö MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Tommi Lunttila joutui tänään valtatie nelosella yllättävään tilanteeseen, kun traktorin ovi tempautui irti 50 kilometrin tuntinopeudessa.

    "Olin neljän aikaan liikenteessä, kun ovi irtosi kokonaan ajon aikana. Jostain syystä se ei pysynyt lukossa eikä tuulihakakaan ottanut kiinni", hän kertoo häkellyttävästä tilanteesta.

    Uuden traktorin ovi oli lähes tyystin lasia, joten siitä ei jäänyt muuta pelastettavaa kuin kahva. Kuva Lunttilan ovettomaksi jääneestä traktorista löytyy hänen Facebook-sivultaan.

    Huomenna tuulen ennustetaan puhaltavan liikkeelle muutakin kuin traktorinovia, sillä keskipäivällä lähestyvästä Valio-myrskyn arvellaan yltyvän vuoden pahimmaksi tähän mennessä. Ilmatieteen laitos varoittaa sähkökatkoista ja metsätuhoista.

    Myös Keski-Suomen Äänekoskella asuva Lunttila varautui jo torstai-iltana myrskyyn.

    "Juuri kävin aggregaatin tarkistamassa ja polttoainetta löytyy."

    Edellisestä myrskystä viisastuneena mies aikoo ankkuroida lasten trampoliinin ajoissa tukevasti kiinni.

    "Edellisellä kerralla se lähti lentoon ja teki tuhoja pihalla."

    Artikkelin aiheet
    myrsky
    traktori
    MTK
    Valio-myrsky
    Äänekoski
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle