• Järjestäjät raskain mielin: Sarkamessut jälleen peruttu koronatilanteen takia

    Messut oli määrä järjestää tammikuun viimeisenä viikonloppuna.
    Sarkamessut on ammattiviljelijöiden kohtaamispaikka. Kuva ayrshire-näyttelystä vuodelta 2017, esiintymässä kesävasikka Joukolan Normipäivä.
    Sarkamessut on ammattiviljelijöiden kohtaamispaikka. Kuva ayrshire-näyttelystä vuodelta 2017, esiintymässä kesävasikka Joukolan Normipäivä. Kuva: Timo Aalto
    Maatalous
    4.1.202215:54
    Tuulikki Viilo

    Sarkamessut Seinäjoella on peruttu.

    Sarkamessut ovat maatilarakentamiseen, energiaan ja metsätalouteen keskittyvä ammattilaistapahtuma.

    Messut oli määrä järjestää tammikuun viimeisenä viikonloppuna 28.–29.1.2022.

    Kävijöitä Seinäjoki-Areenalla on tapahtumassa ollut useana vuonna yli 10 000.

    Kyseessä on jo toinen kerta, kun tapahtuma joudutaan perumaan koronatilanteen vuoksi.

    "Raskain mielin joudumme toteamaan, ettei Sarkamessuja voida järjestää", kerrotaan tapahtuman tiedotteessa.

    "Tämänhetkisten rajoituksien sekä koronapandemian tilanteen vuoksi Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy on tehnyt päätöksen olla järjestämättä Sarkamessua tammikuussa 2022."

    Etelä-Pohjanmaa on määritelty epidemian leviämisalueeksi.

    14 vuorokauden aikana tartuntoja oli tiistaina 100 000 asukasta kohden yli 550, kun viime vuonna samaan aikaan vastaava luku oli 9,3.

    15 prosenttia otetuista näytteistä on osoittautunut positiivisiksi, tiedottaa alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki.

    Artikkelin aiheet
    Sarkamessut
    koronapandemia
    Etelä-Pohjanmaa
    Seinäjoki
    messujen peruminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle