• Mansikki eläinkavereineen odottaa lapsia Jokioisilla

    Kotieläimet ja puuhapisteet ovat lasten maatalousnäyttelyn vetonauloja lauantaina.
    Hauskat alpakat ovat tämän vuoden Mansikki-näyttelyn eläinvieraita.
    Hauskat alpakat ovat tämän vuoden Mansikki-näyttelyn eläinvieraita. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    3.9.201515:03
    Kaijaleena Runsten

    Koko perheen Mansikki-näyttelyyn odotetaan lauantaina yli 4‑000 kävijää. Heti Elonkierto-puiston parkkipaikalta alkavat elämykset, sillä näyttelyyn pääsee vanhan Zetorin kyydillä.

    Puuhapisteissä lapset voivat ajaa maitokärryillä ja polkutraktoreilla, ratsasta keppihevosella ja kokeilla jättipallorataa tai olkipomppista. Lelut kannattaa ottaa mukaan kierrätettäviksi.

    Elämyksiä tuottaa myös metsäseikkailu, ja nosturikyydistä voi ihailla upeaa näköalaa yli tapahtumapaikan ja Loimijoki-laakson. Aikuisten kanssa pääsee myös oikean traktorin rattiin.

    Eläimiä on tietenkin monenlaisia: lehmät, possut, lampaat ja karitsat saavat tänä vuonna seuraa alpakoista, ankoista, aaseista ja poneista.

    Suurin osa puuhapisteistä on maksuttomia, ja osaan tarvitaan pientä taskurahaa.

    Tiedettä luonnosta ja ruuan kierrosta

    Luonnonvarakeskuksen tutkijat esittelevät tiedeteltoissa niin kotieläimiin kuin luonnon eläinten elämään liittyviä asioita. Mikroskooppiin kurkkaus, maaperäpalapeli ja oman makuaistin testaaaminen haastavat kaikenikäisiä.

    Kotimaisiin suurpetoihin pääsee tutustumaan elokuvateatterissa, jossa näytetään riistakameralla kuvattua videokuvaa esimerkiksi susista.

    Tulevaan ruokahävikkiiviikkoon liittyen keittiömestari Jaakko Nuutila opastaa ylijäämäkasviksien käyttöä. Luken tutkijat neuvovat muita tapoja hävikin pienentämiseen.

    Vanhemmille on tarjolla myös puutarhan hoitovinkkejä esimerkiksi perhosista sekä messutori, josta löytyy paikallisia käsitöitä ja herkkuja.

    Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) hoitaa tapahtuman virallisen avauksen.

    Hänen jälkeensä ohjelmalavalla viihtymisestä huolehtivat lastenmusiikkiorkesteri Pellekaija Pum sekä Mato Valtosen kastematonäytelmä.

    Tapahtuman järjestelyistä päävastuun kantaa maaseudun kehittämisyhdistys LounaPlussa, joka on saanut mukaan tekijöitä Luonnonvarakeskuksesta ja lisäksi yli sadalta vapaaehtoisesta.

    Mansikki avautuu Elonkierto-puistossa lauantaina 5.9. kello 10.

    Artikkelin aiheet
    Mansikki-näyttely
    Jokioinen
    maatalousnäyttely
    kotieläimet
    lapsiperheet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle