• Hankala kasvukausi piinasi viljelijöitä – näillä tuotantosuunnilla arviot taloustilanteesta heikkenivät

    Suurin osa kasvukausikyselyyn vastanneista viljelijöistä arvioi, että sadon määrä ja laatu ovat tavanomaista tasoa tai sitä heikompaa.
    Kasvukausikyselyssä kaksi kolmasosa sikatiloista arvioi taloutensa tavanomaista heikommaksi. Kuvituskuva.
    Kasvukausikyselyssä kaksi kolmasosa sikatiloista arvioi taloutensa tavanomaista heikommaksi. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    11.10.202505:00
    Suvi Jylhänlehto

    Tämän vuoden kasvukausi oli viljelijöiden mukaan poikkeuksellisen hankala. Kevään kylmyys, kesän kuivuus ja syksyn sateet laskivat sato-odotuksia useimmilla tiloilla, MTK tiedottaa.

    MTK:n ja SLC:n toteuttamaan kasvukausikyselyyn vastasi 422 viljelijää eri puolilta Suomea 11.9.–2.10.

    Sääolosuhteiden lisäksi myös tilojen taloudellinen tilanne oli monilla tuotantosuunnilla keskimääräistä heikompi.

    Haasteista huolimatta osa tiloista raportoi myös onnistumisia, erityisesti marjakasvien, kuivaheinän ja syysviljojen osalta. Valkuais- ja öljykasveilla, kuminalla ja salaatilla sato-odotukset heikkenivät loppukesää kohti.

    Alueellisesti Uudellamaalla 63,4 prosenttia ja Ahvenanmaalla 66,6 prosenttia vastaajista arvioi syysviljasadon tavanomaista paremmaksi. Kevätviljojen osalta noin kolmannes vastaajista odotti keskimääräistä parempaa satoa Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä, Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla.

    Sademäärissä oli suurta vaihtelua eri alueiden välillä. Satakunnassa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Ahvenanmaalla yli 80 prosenttia niistä vastaajista, jotka raportoivat heikosta sadosta jollakin kasvilla, nimesi helteen tai kuivuuden tärkeimmäksi syyksi. Toisaalta liiallinen sade ja märkyys haittasivat tuotantoa erityisesti Satakunnassa, Kanta-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa.

    Viljelijöiden taloudellinen tilanne oli monilla tuotantosuunnilla selvästi tavanomaista heikompi. Vilja-, öljy- ja valkuaiskasveja viljelevistä tiloista 21,6 prosenttia raportoi taloutensa olevan huomattavasti heikompi ja 34,0 prosenttia hieman heikompi kuin tavanomaisena vuonna. Myös nurmea tuottavista tiloista 54,5 prosenttia arvioi taloudellisen tilanteensa heikentyneen.

    Kotieläintuotannossa erityisesti sikatilojen taloudellinen tilanne oli heikko: 66,7 prosenttia vastaajista arvioi taloutensa tavanomaista heikommaksi. Naudanlihatiloista puolet raportoi heikentymistä.

    Maitotiloilla tilanne oli tasaisempi. 20 prosenttia koki tilanteen heikentyneen ja 16,7 prosenttia parantuneen. Siipikarja- ja lammastiloilla taloutta pidettiin vakaampana, mutta näiden tuotantosuuntien vastaajamäärät olivat pienet.

    Monien viljelijöiden mukaan tuotantopanosten hinnat ovat nousseet nopeammin kuin tuottajahinnat, mikä on heikentänyt kannattavuutta ja vähentänyt investointihalukkuutta. 46 prosenttia vastaajista kertoi vaikeuksista lannoitteiden hankinnassa joko tälle tai ensi vuodelle.

    Lisää aiheesta
    • Alkukesän sateet heikensivät satonäkymiä lähes koko maassa. Kuva on Karvialta heinäkuun alusta.

      Kasvintuotanto | Kasvukausikysely: Satonäkymät keskivertoa heikommat – tilojen tulevaisuus huolettaa viljelijöitä

    • Kolmannes vastaajista arvioi kevätviljasadon olevan suurin piirtein tavanomaista tasoa. Kuvituskuva.

      Kasvintuotanto | Syysviljojen ja öljykasvien sato jäämässä 70 prosenttiin tavanomaisesta – kevätviljojen sato-odotukset yllättävän positiivisia

      Tilaajalle
    • Tuottajajärjestöjen kysely toi esille monen tilan lopettamisaikeet.

      Kasvintuotanto | Reilu kolmannes viljelijäkyselyyn vastanneista harkitsee lopettavansa tilanpidon vuoteen 2030 mennessä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä

  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle