• Euroopan säätiloissa jyrkät erot: Näin sateet vaikuttavat satoennusteisiin

    Espanjassa ja Portugalissa kuivuus on painanut satoennusteita.
    Tilaajalle
    Kuvituskuva, kuvassa luomurukiin puintia.
    Kuvituskuva, kuvassa luomurukiin puintia. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Maatalous
    30.5.202304:00
    Tuulikki Viilo

    Kuivuus ja sateet heiluttavat satoennusteita.

    Euroopassa jyrkästi vaihtelevat sääolosuhteet vaikuttavat ennusteisiin, kertoo Euroopan komission MARS-projekti.

    Espanjassa ja Portugalissa pahentunut kuivuus on painanut satoennusteita. Satoennusteet ovat pudonneet jopa edellisen heikon satovuoden alle.

    Paikoin Espanjassa on myös saatu rajuja sateita. Sateet saivat torstaina kadut tulvimaan Murcian eteläosissa, kertoo uutismedia Reuters.

    Vettä on saatu paikoin kuin saavista alueelle, joka ulottuu Irlannista Bulgariaan.

    Yhdistettynä tavallista viileämpiin olosuhteisiin kelit ovat viivästyttäneet kylvöjä.

    Toisaalta runsaat sateet ovat nostaneet alueiden pohjavesivarantoja suotuisalle tasolle.

    Italiassa tilanne on kaksijakoinen: Maan luoteisosissa on kärsitty kuivuuden vaikutuksista, kun taas koillisessa vehnä- ja ohrasadot ovat kärsineet rankkojen sateiden vaikutuksesta.

    Jyrkistä kontrasteista huolimatta satoennusteet ovat pysyneet kohtuullisen hyvinä suurimmassa osassa EU-aluetta, raportissa huomautetaan.

    Lisää aiheesta
    • Hyvin ympäri maan etenevien kylvöjen perään kaivataan sateita, pellot ovat paikoin jo hyvin kuivia.

      Maatalous | Kevätkylvöt etenevät vauhdilla – mansikoita saadaan kevään juhlapöytään

    • Usda ennustaa tulevalla kaudella maailman vehnäsadon olevan ennätyssuuri lähes 790 miljoonaa tonnia.

      Maatalous | Usda ennustaa ennätyssatoja – Ukrainan vehnäsato pienenee 21 prosenttia, Venäjä jälleen maailman suurin vehnän viejämaa

      Tilaajalle
    • Taudinkestävyys paranee, jos viljellään useaa lajiketta yhdessä.

      Kasvintuotanto | Viljojen lajikeseokset suosiossa Tanskassa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sääilmiö
    kuivuus
    sade
    satoennuste
    Eurooppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen