• Vain yksi kutsumaton vieras vuodessa: Tanskan raja-aita onnistui pitämään sikaruton kurissa

    Tanska rakensi Saksan vastaiselle rajalleen aidan vuonna 2019.
    Aita on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi pitää villisiat pois Tanskasta. Kuvituskuva.
    Aita on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi pitää villisiat pois Tanskasta. Kuvituskuva.  Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous|Eläintaudit
    4.1.202404:00
    Maija Ala-Siurua

    Joulukuussa 2019 Tanskan etelärajalle nousi aita, jolla haluttiin estää villisikoja tulemasta maahan. Sorkanjälkiä ei Tanskaan kaivattu afrikkalaisen sikaruton takia. Maa kuuluu maailman sianlihajättien joukkoon, joten erittäin vakava ja tarttuva eläintauti olisi kohtalokas paitsi sianlihantuottajille myös koko maan taloudelle.

    Aita onkin onnistunut pitämään villisiat Saksan puolella. Tänä vuonna Tanskassa on tavattu vain yksi villisika, uutisoi tanskalainen DR.

    Villisika-aitaa arvosteltiin aikanaan siitä, että se tuli liian kalliiksi. Budjetti oli DR:n mukaan noin 80 miljoonaa Tanskan kruunua eli vajaat 11 miljoonaa euroa, mutta aita saatiin valmiiksi hieman edullisemmin.

    Maailman luonnonsäätiö WWF puolestaan on kritisoinut aitaa siitä, että se on vaarallinen muille eläimille. Esimerkiksi aidan yli hyppivät peurat saattavat jäädä siihen kiinni ja loukkaantua pahoin.

    DR: Fire år efter vildsvinehegn: Vildsvinene er nærmest væk

    Lisää aiheesta
    • Pian villisikoja voisi metsästää pimeänäkölaitteilla ilman poikkeuslupaa.

      Metsästys | Maa- ja metsätalousministeriö haluaa helpottaa villisian metsästystä – lakiesitys sallisi pimeänäkölaitteet ilman poikkeuslupia

    • Juha Junnila on sikatalousyrittäjä ja MTK:n valtuuskunnan jäsen.

      Eläintaudit | Huolestuttaako villisikatilanne? Näin maatalousyrittäjät ja läänineläinlääkäri vastaavat

      Tilaajalle
    • Villisiat eivät valtakuntien rajoja kunnioita. Suomelle pitkä yhteinen raja Venäjän kanssa on ASF-riski.

      Eläintaudit | Norja haluaa hävittää kaikki villisikansa ja vaatii Ruotsia harkitsemaan omaa villisikapolitiikkaansa

    • Suomessa asustelleista villisioista on löydetty arkelogisia jäänteitä jääkauden jälkeiseltä ajalta. Laji kuitenkin hävisi pitkäksi ajaksi.

      Erä | Villisika on nopeasti lisääntyvä paluumuuttaja – villisikojen leviämistä rajoittaa lähinnä lumi, routa ja metsästys

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle